27.4.2010

Aamulenkillä perheen kanssa


Ameriikan aikaan taipuminen ei oikein ota sujuakseen, tänään koko perhe heräsi joskus neljän ja viiden välillä. Aurinko nousi vähän seitsemän jälkeen ja siinä vaiheessa oli ehditty jo syödä aamupalaa, katsoa uutiset, lukea ja etsiä monenmoista kadonnutta tavaraa. Mun kurkkuni on vähän kipeä, punainen ja turvonnut mikä saa epäilemään, että ehkä yskänkin aiheuttaa joku virus. Siitä huolimatta olo oli sen verran ookoo (muita oireita ei edelleenkään ole), että lähdin muun perheen kanssa juoksemaan aamulenkkiä. En muista milloin oltaisiin koko perhe yhdessä juostukaan, joskus lapsena varmaan. Kiva, että urheilukipinä on tarttunut kaikkiin!

Aika raskaalta tuntui silti lenkki, juostiin n. 6 km reiluun puoleen tuntiin. Juostiin hiekalla siinä ihan merenrannan vieressä, missä vietti ja juoksuasento tuntui lähinnä urpolta. Juoksin ainoana kengät jalassa, koska eilisen kävelyllä nähtiin lukemattomia rannalle huuhtoutuneita meduusoita ja simpukoita, joihin en halunnut törmätä. Pahalta kyllä tuntui, kroppa oli jäykkä ja kipeä ja keuhkot täynnä limaa. Mutta pahan lenkin jälkeen voi sentään fiilistellä siitä, että tulipa taas juostua ja enkä antanut periksi vaan juoksin loppuun saakka. Yllättävän paljon sitä voi prässätä silloinkin kun ei ole niin letkeät fiilikset, näemmä :)

Kuva on eilisillalta, toissayön myrskyn jälkeen päivä oli kerrassaan upea, auringonlasku samaten. Ihanaa vappuviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

Uuh aah tuota merta....

Juliana kirjoitti...

Jep, se on ihana :)