Suokkiputki jatkui keskiviikkona toisella tallilla, menin taas Vauhtisuokki-tammalla. Ajattelin ennen tuntia, että kivakiva, nyt pääsen sitten testaamaan niitä samoja vippaskonsteja, joita kokeilin ruunalla viikonloppuna. Eikä toimineet sitten yhtään, ilmeisesti hevoset tekevät vähän samoja juttuja mutta jotenkin eri syistä, enkä ihan keksinyt että miksi.
Tunnin aiheena oli ihan perusratsastus ja mentiin paljon pääty-ympyröillä. Vauhtisuokki kaahotti jo heti kättelyssä ja sitten se riemu vasta repesikin kun otti ohjat käteen. Jos kahta hevosta koittaa vertailla, niin ruuna kaahaa mielestäni sen vuoksi ettei ymmärrä apuja ja/tai koska jos se ei saa joka askeleella apuja niin se ahdistuu ja alkaa itse häslätä. Sen klassikko on nostaa pää ylös ja kulkea mielettömällä alakaulalla ihan selättömänä vauhdin koko ajan kiihtyessä. Tamma taas puree kiinni kuolaimeen, tunkee päänsä eteen ja alkaa kaahata etupainoisena niin, että pelottaa sen kompastuvan ja kaatuvan. Mikähän noissa voisi olla syynä?
No, jokatapauksessa yritin antaa Vauhtisuokille samoin aluksi paljon ohjaa, mutta siinä missä ruuna rentoutui, tämä vaan kiihdytti ihan holtittomuuksiin. Sitä ilmeisesti ärsyttää eteenpäin työntyvä pohje, joten en tiedä oliko sitten niin, että istunta vaan ajoi sitä tässä ihan liikaa eteen. Ärsytti lisäksi, kun pidätteitä (ja ei todella mitään kauniita tasaisia pidätteitä vaan ihan kunnon nykäisyjä, kun se kuolain oli jossain siellä hampaissa) olisi pitänyt ottaa joka askeleella - tamma kun suostui hidastamaan niistä aina yhdeksi askeleeksi kerrallaan ja sitten seuraavassa jo kiihdytti taas. Olo oli taas aika avuton...
Laukassa sain sen hetkeksi toiseen suuntaan tosi pehmeäksi ja rennoksikin, mutta silloinkin se tuntui tarvitsevan ihan älyttömästi pientä näpräystä siellä suussa tai katosi ja alkoi kiihdyttelemään. Kun ruuna taas arvosti tasaisuutta mielestäni enemmän. Sain opelta luvan jäädä ratsastelemaan kentälle omaan tahtiin vielä siinä vaiheessa kun muut lähtivät takaisin tallille ja siinä kun ratsastettiin yksinään kentällä kahdeksikkoa ja voltteja tamma vihdoin rauhottui sen verran, että ohjastuntumakin tasaantui. Pidätteitä piti silti ottaa koko ajan tai muuten tuli hermostuminen. Pohkeita taas oli mielestäni vaikea antaa - enemmänkin piti halata vaan kuin varsinaisesti käyttää niitä. Ehken saanut hevosta pohkeista ratsastettua läpi, koska näin jälkikäteen mietittynä sen reaktio oli lähteä pohkeesta vastakkaiseen suuntaan lapa edellä vauhtia kiihdyttäen. Ruuna sentään vähän alkaa taipua pohkeesta, vaikka vauhti silläkin lisääntyy.
Olen vaan ihan tosi hämmentynyt taas kerran, miten voi olla noin samalta näyttävä ongelma, jossa sama ratkaisu ei sitten kuitenkaan toiminut, yhtään. Pitää vielä vähän miettiä.
Nyt kohti tämän päivän tuntia, katsotaan onko luvassa vielä lisää ruunaa vai mitä tapahtuu ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti