4.4.2010

Lenkillä iskän kanssa

Tulin Tampereelle pääsiäisen viettoon ja samalla kun Äiti ja Pikkuveli menivät pelaamaan sulkapalloa, päätettiin lähteä Isän kanssa lenkille. Polvet ovat parantuneet hienosti, toisessa on edelleen viheliäisen näköinen vuotava haava mutta ne luut tuntuivat jo selkeästi paremmilta ja polvet menivät jo kunnolla koukkuun.

Sää oli harvinaisen harmaa, sumuinen ja sateinen yhtäaikaa ja pohja oli kivasti sulanut mutta hitsin märkä. Aika pahalta suoraan sanoen tuntui, vaikka viime viikon sunnuntaina kulkikin niin kivasti. Lenkki oli 6 km lenkki, melko tasaista maastoa ja silti siinä oli rämpimistä noin 40 minuutiksi ja vatsa lotisi kivasti koko matkan. Kotona oli kuitenkin ihan sankarimainen olo kun oli saanut itsensä liikkeelle - olenkin tässä pari päivää vaan syönyt karkkia ja roskaruokaa (juuri niin kuin uudenvuodenlupauksissani lupasin :). Palaan ruotuun heti pääsiäisen jälkeen.

Kokeilin lenkillä paria eri juoksutekniikkaa, sain ratsastuksenopettajaltani (fysioterapeutti) neuvoja siihen ja tuntui aika kivalta. Askelmittaa tuli helposti lisää ilman että tahti nopeutui ja muutenkin juoksu tuntui kulkevan jotenkin sutjakkaammin. Varoin vain polvia enkä uskaltanut vaihtaa tekniikkaa kokonaan. Hyvältä silti tuntui polvien suhteen, vaikka muu kroppa olikin vähän eri mieltä. Huomenaamuna kokeillaan uudestaan!

Ei kommentteja: