(Kuvassa oikea hevonen, ratsi en ole minä - siksi leikkasin kuvaa tuolla tavalla...)Menin tänään sille kolmannelle tallille, jossa käyn - sen missä olen käynyt maastoiluttamassa Vaavia. Vanha opettajani piti tänään mulle yksityistunnin ja vaikka satoi ikävästi ja kuntokin oli vähän alamaissa - nyt on yskittänyt pian pari päivää - niin silti oli kivaa taas mennä juuri tämän opettajan silmien alla. Pyysin tunnin aiheeksi ihan perusratsastusta (en mä koskaan mitään muuta taida halutakaan).
Tunnilla oli Vaavin sijaan taas sama kirjava ruuna, jonka selässä tunnen minäkin itseni pieneksi. Sen säkä on varmaan 185 cm. Siksi onkin hassua, että kokoonsa nähden se on silti sydämeltään ihan säikky. Menin viimeksi ruunalla kesäkurssilla ja törmäsin silloin samaan ongelmaan kuin tänään - en vaan mitenkään saa miellettyä, että jättiläishevonen ei ole laiska vaan kauhusta kankeana. Nyt se vielä korostui kun menin kentällä yksin. Hevonen keskittyi kaikkeen muuhun kuin minuun, mutta yritettiin lähteä liikkeelle siitä että fiilisteltiin sen suoruutta. Tunsin itsekin, että vasemmassa kierroksessa se tunkee lapaa eteen. Oikeassa se teki samoin, mutta se oli selvästi vaikeampi tunnistaa. Pystyn siis ilmeisesti hahmottamaan sen, että hevonen tunkee sisäjalkaa vasten mutta en ulkojalkaa (johtuisikohan siitä, että ulkopohje on usein irti?).
Tehtiin sellaista aika vapaamuotoista ympyrätyöskentelyä molempiin suuntiin käynnissä, ravissa ja laukassa. Vaikeinta oli tosiaan saada eläintä eteenpäin, koska heti kun omassa kropassa jännittyi jotain, se pysäytti koko hevosen liikkeen. Samoin eilisen tamman roikunnan jälkeen tuntui melkein mahdottomalta pitää tasainen käsi kun hevonen ei meinannut millään antaa ottaa edes höyhenenkevyttä tuntumaa. Sitten kun se antoi, se meni ihan kuolaimen taakse ja sen ennestään melkoinen etupainoisuus vaan lisääntyy. Kun se on noin iso polle, ei toivoakaan, että se etupainoisena saisi kannettua itseään vaan väsyy vaan. Tunnin ajan yritettiin siis työstää sitä takapainoiseksi pitämällä huoli siitä, että nokka ei laskeutunut ja takajalat liikkuivat.
Se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin aloitettiin laukkatyöskentely. Ensin en meinannut oikeasti saada koko laukkaa nostettua, siihen piti keskittyä ihan älyttömästi. Sitten piti parantaa poljentaa tekemällä siirtymisiä raviin ja heti takaisin laukkaa. Niillä hevonen alkoi vähitellen laukata itse. Sitten piti keskittyä istumaan hevosen takajalkojen päällä ja pitää rintakehä ja kädet rentoina. Ja yhtäkkiä joku vaan naksahti ja sitten ruuna alkoi kulkea hienosti. En tajua. En mielestäni tehnyt mitään ihmeellistä erilailla. Mutta kun hevonen rentoutui niin itsekin sai paketin kohdalleen ja pystyi taas _ratsastamaan_ kunnolla. Siitä sai takosaankin vielä lisää poweria ja vikat minuutit saikin sitten ratsastella leveä hymy naamalla. Ja hevonenkin lakkasi pelkäämästä ja keskittyi kunnolla. On se aika mahtavaa kun sellainen valtava mötikkä kulkee ajatuksella ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti