Eilinen ratsastustunti savaten jälkeen tuntui aika pahalta, sen verran kroppa oli väsynyt ja varsinkin reidet niistä kaikista kyykyistä muusina. Vaan selvittiin siitäkin ja taas tuli uusia oivalluksia. Tuntia piti ratsastuksenopettajan tytär, joka on edelleen ihan käsittämättömän hyvä opettaja ollakseen vasta juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Pedagogia, erilaiset mielikuvat ja ennen kaikkea hevostuntemus on ihan kohdillaan, tunnilla oli taas ilo käydä.
Sain taas lempparitammani ratsuksi ja ilokseni se oli ollut jo edellisellä tunnilla, eli pollen dieseliä oltiin saatu jo vähän käyntiin ja se jo taipuikin jonkin verran. Meidän tunnilla aiheena oli istunta ja vaikka oon luullut sen vähän kehittyneen jo tässä, oli opittavaa vielä aika paljon. Mun kohdalla se tiivistyi pohkeen paikkaan ja siihen, ettei pohje heiluisi koko ajan eessuntaas. Työskenneltiin alkuverkka jo laukassa ja haettiin hevosiin sellaista reipasta eteenpäinpyrkimystä. Alkuverkan jälkeen työskenneltiinkin pääsääntöisesti ravia ja laukkaa ilman mitään kummempia kuvioita, haettiin vain tasaista istuntaa ja sitä pohkeen oikeaa käyttötapaa. Tehtiin sekä laukassa että ravissa kaksi ylös-yksi alas -harjoitusta ja hohhoijaa - ravissa se vielä jotenkuten sujui kun tahkottiin, mutta se laukka! Sain koko ajan ohjeen tukea alapohje enemmän kiinni hevoseen, vapauttaa polvi joustavaksi alas ja pitää pohje paikallaan. Sitä haettiin keskivartalon kautta ja yritettiin löytää oikeanlaista tapaa olla liikkeessä mukana niin että pohje kuitenkin jää paikoilleen. Ylös ei saanut nousta liian paljon ja lantion piti liikkua enemmänkin eteenpäin kuin ylöspäin, alaspäin tultaessa taas piti reisilihaksilla sitten jarruttaa, että kosketus satulaan oli höyhenenkevyt (sen sijaan, että olisin tyypilliseen tapaani lämähtänyt sinne melkein joka askeleella).
Ravissa sainkin tosi kivasti juonen päästä kiinni ja taas tuli näytettyä, miten tamma reagoi silmänräpäyksessä kun istunnan saa kohdalleen - se pyöristi kauniisti selän ja alkoi kulkea rentona sellaista mukavaa, matkaavoittavaa ravia. Se oli kyllä kovin pitkä, koska suoraan sanoen huomio meni kokonaan istunnan fiilistelyyn tuntuman sijaan. Silti saatiin opettajaltakin kehuja, että nyt meni oikein - juuri näin sitä peräänantoakin haetaan tasapainoisella istunnalla sen sijaan, että kamalasti säädettäisiin kädellä tms. Mutta se laukka. Mentiin laukkaa kierros kierrokselta ja mä en vaan löytänyt sille pohkeelle oikeaa paikkaa, jossa olisin saanut sen naulattua kiinni siihen hevoseen. Yritin painaa pohkeen kiinni ja silti ei onnistunut, vaikka itsestä tuntuikin siltä että kyllä se paikallaan pysyi. Lopulta ope pyysi mut keskelle ja näytti ihan konkreettisesti, missä asennossa sen jalan piti olla.
Tuli oikein ison luokan ahaa taas - kantapääkin saa siis koskea hevoseen (koska on jatke sille alapohkeelle). Oon välttänyt kantapään koskemista sen jälkeen kun joskus pari vuotta sitten oon saanut ehdottoman käskyn olla käyttämättä sitä. Mutta nyt vasta hoksasin, miten nämä käskyt yhdistyvät: alapohkeen voi pitää koko matkaltaan halaamassa sitä kylkeä, mutta kun "annetaan pohjetta" käytetään samaten koko sitä pohkeen alaa eikä sitä kantapäätä. En voi sanoa pystyneeni ihan heti toteuttamaan tätä ahaata siellä selässä, mutta ehkä se kristallisoituu tässä nyt sitten jahka seuraavaksi taas selkään pääsen.
Tunnista jäi hyvä fiilis ja oli kiva kuulla, että opettaja kehui itsepuolustuslajia - kuulemma se tukee kivasti kehonhallintaa ja voi auttaa hyvinkin tuohon istunta-asiaankin, jahka ymmärtää, miten sitä kehoa tulisi siellä selässä koordinoida. Innolla odotan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti