Vastalaukkoja

Ratsastustunti oli tänään harvinaisen ristiriitainen - tuli isoja ahaita, mutta kun niiden toteutukseen vienti tökki. Menin taas Silakalla, joka on melkein puolen vuoden ratsastuskoulukokemuksella muuttunut tavallaan vähän helpommaksi ja tavallaan vähän vaikeammaksi. Siitä on tullut niin kertakaikkisen tamma, kylkiin ei saa jäädä yhtään kiinni ja kaiken pitäisi olla hellää ja suostuttelevaa - vaan kun en saa sitä vastaamaan mun apuihini!
Aluksi mentiin siis käyntiä ja ravia keskiympyrällä asettaen ulospäin - tällöin päästiin myös ratsastamaan ulkoavuilla. Puoli kierrosta yritettiin tehdä aina väistöä sisäpohkeella siirtämällä perää ulospäin. Hevonen vain puutui, lakkasi liikkumasta ylipäätään eikä takajaloissa kyllä ollut väistöä ensinkään.

Tuli ainakin selkeästi ilmi, että mun on opeteltava herkistämistä sen sijaan, että jäisin vaan paukuttamaan entistä kovemmilla avuilla.. Opettaja yritti neuvoa mua erikseen, näytti miten hevosta voidaan herkistää raipan avulla sen intensiteettiä vähitellen koventamalla (ja aloittamalla ihan pienistä näpäytyksistä), mutta luulen että suurempi ongelma kertakaikkiaan on se, että hevonen ärtyi mun pohkeenkäytöstä ja lopetti yhteistyön.

Tunnin varsinaisena aiheena oli vastalaukka, mikä oli hevoselle näemmä yhtä helppoa kuin tavallinenkin laukka. Vaikeus tuli siitä, että laukannostot olivat epätasaisia ja hevonen oli aluksi koko ajan tiputtamassa sitä raviksi. Sillä on todella keinuva laukka, missä rennon ja eteenpäinajattelevan istunnan löytäminen on tosi vaikeaa, mutta onnistui kun lopputunnista hevonen alkoi ajatella itsekin eteenpäin - sitten sai helppoja reaktioita pienilläkin pohkeilla ja moni juttu alkoi sujua, vaikka hidas se oli kaikille avuille edelleen. En vain oikein tiedä mikä muuttui omassa ratsastuksessani, vai oliko vain niin että hevosen diesel vähitellen käynnistyi itsestään?

Aluksi mentiin siis käyntiä ja ravia keskiympyrällä asettaen ulospäin - tällöin päästiin myös ratsastamaan ulkoavuilla. Puoli kierrosta yritettiin tehdä aina kunnolla väistöä ulospäin niin, että takajalat olisivat oikeasti astuneet ristiin. No, eivät astuneet. Yritin koko ajan kovemmalla pohkeella ja tamma ei vaan väistänyt, mitä nyt leikki tunkevansa takapuoltaan ulos, vaikka oikeasti tunki sisäetulapaa sisään... Ja koko ajan se kävi vaan tahmeemmaksi pohkeelle. Opettaja otti mut lopulta ympyrän keskelle ja näytti itse mun raipalla, miten hevosta herkistetään pohkeelle - aluksi ihan pienillä kosketuksilla ja sitten voimistuen jos ei kuunnella. Ja samaan aikaan pohje päällä, että hevonen tietää mistä se raippa kertoo. Iso ahaa tuosta herkistämisestä, tajusin vasta sitten, miten paljon jään pohkeella kiinni.

Vastalaukat oli helppo tehdä hevosen hyvän tasapainon vuoksi - ongelmia oli vain itse laukan nostossa. Oon nyt viime aikoina huomannut muillakin tunneilla, etten jostain syystä enää nosta laukkaa vaan ajan hevosen siihen. Istunta kallistuu liikaa eteenpäin, enkä odota sen hevosen nostoa. Jokatapauksessa laukassa hevoseen tuli vähän säpäkkyyttä ja sen ratsastettavuus nousi monta kymmentä prosenttia, sitten selässä oli oikeastaan tosi kiva olla. Se on kyllä tosi symppis tapaus muutenkin, nyt ilmeisesti kiimassa koska oli ihan läheisriippuvainen, puhalteli kasvoille ja yritti tulla liki karsinassa ihan koko ajan.

Lopputunnista sitä ymmärsi, miten pienillä avuilla tuonkin hevosen kanssa voi toimia. Silloin kun hevosen liike on ihan pois, en vain älyä miten saan sen liikkumaan eteenpäin, jos en voi käyttää vahvaa istuntaa enkä vahvaa pohjetta. *huokaus* Yritän ajatella positiivisia, ja muistaa että ennenkin näistä ratsastusalhoista on selvitty taas siihen kehittymisen nousuun...