Viikonloppuna oltiin siis kuoron kanssa maakuntamatkalla keikkailemassa. Tuli nähtyä Mikkeli, Joensuu ja Kuopio - kilometrejä (ja tunteja) bussissa tuli siis nähtyä reilusti yli kymmenen. Seura oli silti mukavaa, laulaminen tuntui pitkästä aikaa taas ihanalta (flunssainen ääni on pätkinyt ja ollut tosi epäluotettava, mikä on ahdistavaa. Ja oikeasta, rennosta hengittämisestä on tullut ihme kynnyskysymys, joko sujuu ja kaikki on helppoa tai sitten ei suju lainkaaan). Kehitettiin bussissa ja leirikeskuksessa kaikenlaisia leikkejä: kerrottiin tarinaa yksi sana kerrallaan, arvailtiin mitä hahmoa kukin ajatteli, laulettiin karaokea ja jammailtiin, viulu ja kitara soivat ja sai lallatella kaikennäköistä. Oli jotenkin kokonaisvaltaisesti ihan huippufiilis ja viikonloppu antoi taas virtaa jaksaa syksyä pitkälle eteenpäin.
Olin jo alunperin suunnitellut tekeväni lenkin sunnuntai-aamuna, kun kellojen kääntö sopivasti tuotti lisäaikaa tunnin verran elämään (eikö olekin jännän suhteellista tämä elämä?). Aamulla olin kuitenkin aluksi vähän plääh, enkä olisi millään jaksanut herätä. Vaan onneksi satuin katsomaan ulos ikkunasta ja sain vipinää kinttuihin: Joensuussa oli satanut lunta ja maa oli ihanan valkoinen! Aloitettiin joululaulujen harjoittelu tuolla reissulla, ja olihan se jotenkin sopivaa, että maassa oli lunta :)
Ehdin olla ulkona noin kolme varttia, mutta matkaa ei tullut askelmittarin mukaan kuin reilu kolme kilometriä, koska heiluin vain kameran kanssa - joka kulman takaa ilmestyi aina uudenlaista ihanaa katsottavaa ja kuvattavaa.
2 kommenttia:
Wau, toi toiseksi viimeisen kuvan puunrunko näyttää joltain otukselta jolla on kädessään tikari tai sauva (tosin ihan ensimmäinen assosiaatio oli tahtipuikko, en sitten tiedä kertooko se enemmän kuvasta vai minusta...)
Joo, en itse tajunnut lainkaan, että siinä olisi mitään ihmeellistä, mutta äiti taas sanoi, että se näytti ihan pystyynnousseelta koiralta. Jännä kanto joka tapauksessa...
Lähetä kommentti