Tähän on nyt tultu...

Konsultoin urheilevia kavereitani sekä Googlea. Oireet täsmäävät just jetsulleen siihen juoksijan polveen. Ja se ei nyt ilmeisesti ole mikään kiva juttu. Esim. www.bodyinmotion.co.uk kertoo seuraavaa: If you have these symptoms it is essential to stop running and get your injury correctly diagnosed and treated as soon as possible. This is not one of those injuries you can "run through". Sieltä myös seuraava kuva ongelmia aiheuttavasta IT-jänteestä sekä syistä:
Juoksijan polven tärkeimmät aiheuttajat ovat:

• Lihasepätasapaino (varsinkin etureiden ojentajalihakset vs. takareidet), heikko polven ojennus
  
• Lonkan loitontajalihasten heikkous
• Juoksutekniikkaongelmat (pronaatio, länkisäärisyys jne.)
• Virheet harjoitusten intensiivisyydessä sekä juostujen kilometrien määrässä (vähemmän voi olla enemmän?)

Täältä löytyi myös kattava tutkimus ITBS:stä (= Juoksijan polvi), täällä myös tietoa aiheesta. Ohjeiksi annetaan ensivaiheessa kylmää ja lepoa, sitten vähitellen venyttelyä, lihastasapainon kehittämistä ja kevyttä juoksemista. Niillä siis eteenpäin.

Kävin eilen kävelemässä tosi kevyen lenkin pehmeällä pururadalla. Siinä kävellessä ei tuntunut yhtään kipua, enkä lähtenyt kokeilemaan juoksua. Mutta tuo oikean polven kohta on vähän turvonnut ja kosketusarka (ehkä myös siksi, etten ole malttanut olla sitä sörkkimättä nyt viikonlopun aikana). Kuvasta näkyy myös (erittäin huonosti), että tällä hetkellä jänne on jotenkin ärtynyt ja turvoksellaan ja siis erottuu oikeassa jalassa (pitkähkö kohouma jalan sivussa vähän polven yläpuolella)- vasemmassa jalassa sitä ei samassa asennossa näy. Kylmägeeli kyllä auttoi heti, nyt polvi on jo selvästi parempi!


Onneksi en ole ainoa - kuulemma melkein 12% juoksijoista on sama vaiva.

Huh hellettä!

Kesä on ihanaa! Helle on ihanaa! Aurinko on parhautta!


Mitä sitä muutakaan jaksaisi hellepäivänä tehdä, paitsi lillutella varpaitaan järvessä, jonka vesi oli mittarin mukaan +23C ?? (Talviturkin heittäneet tosin väittivät, ettei se oikeastaan niin kovin lämpimältä tuntunut. Varpaita oli silti kiva lilluttaa...)


Okei, taidekuvaus jätetään ens kerralla asian osaaville :)

Mmmm....

Joo. Laihdutusvedon loppukiri alkaa ilmeisesti vasta maanantaina ;)

Kesäufo

Näissä kesäufoissa mua on aina ihmetyttänyt, että miksi suomenhevoset - jotka kuitenkin on vuosisatojen aikana täällä Suomen hyttysvyöhykkeellä elänyt - on niin paljon taipuvaisempia saamaan näitä itikka-allergioita kuin puoliveriset. Go figure. Polle itse oli kuitenkin hyvin tyytyväinen varustetasoonsa.

Pollen omaa kivaa

Ei siis mitään käsitystä mitä Polle yrittää tuossa tehdä. Kun tuota ihme imemistä oli jatkunut pari minuuttia, oli pakko kaivaa kamera esiin. Polle lähtee eläkkeelle huomenna, ehkä oli jo aikakin...

Lahjoja

Ihana kaverini, joka jotenkin sydämensä avaruudesta osaa aina löytää jotain ilahduttavaa muille, antoi eilen lahjuksia:


Jasmiiniteetä (taivaallista!) ja inkiväärikarkkeja. Ihania (ja venyviä!)!! Pienet jutut, jotka tulee puun takaa voi ilahduttaa ihan tosi paljon!

Laihdutusveto lähenee loppuaan...

Meillä on kaverin kanssa laihdutusveto, joka lyötiin viime vuonna kesäkuun lopulla ja jonka olen koittanut unohtaa tässä välissä. Vedon DL on siis tämän vuoden kesäkuun 28. ja jos sen häviää, rangaistukset on aika megalomaaniset. Ei niistä sen enempää.

Viime vuonna vuosi takaperin mun 8 vuoden hiljalleen nousujohteinen painoni ylsi 76,5 kiloon. Aina välillä mä onnistuin sitä tiputtelemaan, yleensä 72 kiloon joka tuntuu olevan mun se "luontainen paino" johon gravitoidun, mutta joka on silti vähän liikaa - ainakin kunnonmittaustädin mukaan. Työpaikka tarjosi syksyllä 2007 sellaisen kuntotestin, jossa esim. hapenottokykytuloksen kohdalla täti selitti (kauniisti kylläkin), että "tulos itsessään on kyllä ihan hyvä, mutta kun tätä lasketaan painokiloa kohden ja jos olisit 10 kiloa kevyempi, kuten pitäisi, nää tulokset olis ihan toisennäköiset". Heiluin silloin siinä tyydyttävän ja hyvän kunnon rajalla. Kyseessä oli muuten se polkupyörätesti, eikä juoksuversio. Olisikohan mulla vielä ne oikeat tuloksetkin jossain?

No, kesällä aloitin hankkimalla kuntosalikortin (josta maksan tälläkin hetkellä taas ihan turhaan, koska en siellä kerran käy - pitääkin muistaa käydä perumassa se heti kun vuoden jäsenyys sen sallii) ja sain pari kiloa pois. Sitten kaverini sairastui ja kaikki laihduttamiset jäivät vähän toisarvoisiksi jutuiksi ja pari kiloa hiipi takaisin.

Syksyllä homma alkoi uudella innolla ja jouluun mennessä olin päässyt johonkin 70 kilon hujakoille ja olin itse täysin tyytyväinen. Jouluna ja viimeistään tammikuun työstressiin sitten taas osui kunnon repsahdus ja nelisen kiloa tuli takaisin. Nyt keväällä oon sitten vähitellen saanut painoa taas alas lähinnä katsomalla syömisiä vähän tarkemmin, lisäämällä työpaikkalounaalla kasviksia (ja syömällä yhdeltä ja samalta lautaselta) ja vähentämällä Coca-colan (aaaah!) juomista iltaisin. Toi viimeinen on kyllä vähän kausiluontoista.

Luulin, että menisi jo paremmin, mutta tätä se vaaka sitten näytti tänä aamuna:



No joo, tuosta on varmaan kyllä puolisen kiloa menkkojen tuomaa turvotusta, mutta silti. Alkuperäinen tavoitepaino oli 69 kg, mutta pidän itseäni kyllä vedon voittajana, jos pääsen takaisin siihen 70 kg:n tuntumaan. Tässä on siis edessä aika tiukka kuukausi... Toisaalta, vajaa 2 kg kuussa ei nyt ole ihan mahdotonkaan tavoite, joten yrittänyttä ei laiteta!

Ai joo. Voi eilisellä ravintolakeikallakin olla jotain tuon painon kanssa tekemistä:

Jumissa

Eilen kaikki oli jalkojen suhteen vielä ihan fine, mutta tänä aamuna se oikean polven ympäristö reiden puolella oli todella kipeä. Siis todella.

Tänään pidän juoksemisesta ja kävelemisestä siis lepopäivää. Ratsastustunti tuli varattua, joten sen käyn kohta vetämässä, mutta en ole kyllä koskaan huomannut että tuo reiden alaosan lihaksisto olisi jotenkin erityisesti rasittunut, joten ehkäpä kipeä osaa saa hetken levätä.

*toivootoivootoivoo*

Aamulenkillä

Oltiin kaverin kanssa sovittu perinteinen viikkokävely tällä kertaa perjantai-aamulle. Kello seitsemän. Etukäteen vähän mietin, että mitähän siitäkin tulee, kun kerran aamut eivät todellakaan ole mun parhaita puoliani. Oli kuitenkin ihanaa! Sekä seura, että lenkki. Aurinko paistoi, oli juuri sopivan raikasta ja jalatkin tuntuivat hyviltä. Kyllä tuosta polven ulkosyrjästä edelleen tuntee, että se on vähän rasittunut, mutta ei se mitenkään satu liikuteltaessakaan.

Eli vaikka mun huisa juoksu-urani päättyisi ennen kuin se ehti alkaakaan, voi musta silti tulla superkävelijä :)

Toisaalta yksi mun suurimmista haaveista onkin joskus kävellä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti Ranskasta lähtien (siitä taisi tulla joku 776 km tms.) - kävelyssäkin on omat hyvät puolensa!

Juoksijan polvi

Urgh - tieto lisää tuskaa.

Luin juuri samaisesta Valastin kirjasta, että polven ulkosyrjän kipu voi olla merkki aika tavallisesta juoksijan ongelmasta, nimittäin juoksijan polvesta. Se aiheutuu, kun polvi kääntyy juostessa sisäänpäin ja reiden ulkosyrjässä kulkeva iliotibial eli IT-jänne kiristyy ja alkaa hangata reisiluun nivelnastaa vastaan.

Ainoa ero oireisiin on se, että kirjassa sanotaan, että kun IT-jänne kiinnittyy sääriluun yläpäähän, voi kipu alkaa heijastua alaspäin säären etureunaa pitkin. Mulla se kipu "levisi" enemmänkin ylöspäin, ihan alareiden sisä- ja ulkosyrjälle. Kipu oli kuitenkin juuri tuollaista pistävää, kuten kirjassa sitä kuvataan.

Homma on siitä ikävä, että uusii helposti ja osin aiheutuu myös rakenteellisista tekijöistä. Osin siihen vaikuttaa kuitenkin tekniikka- ja juoksuliikevirhe ja se, että lihastasapaino on niin heikko, ettei se tue polvea oikein. Kirja sanoo, että on tärkeintä löytää ne syyt, jotka juoksijan polven takana on - pitäisi siis mennä fysioterapeutille? Argh.

Iltalenkillä

Kaveri tuli eilen yllätyskylään illalla, joten pääsin liikkeelle vasta puoli yhdentoista maissa. Fiilis oli kuitenkin hyvä, joten vedin 6 km lenkin vaihtelulla 10 min kävelyä ja sitten aina 2 min juoksua ja minuutti kävelyä. Ja loppuun vielä 10 min kävelyä. Matkaan meni noin 50 minuuttia. Sykemittaria ei taaskaan löytynyt mistään (miten sen viikossa voikin paikoittaa noin hyvään piiloon).

Juoksu kulki aluksi vähän huonosti, mä olen jotenkin tosi huono aloittamaan kyllin hiljaisella tahdilla. Sitten tahti hidastui ja kroppa tuntui tosi hyvältä. Paitsi se murheenkryynipolvi, oikeaa ulkosyrjää pakotti niin hirveästi aina välillä. Luulen, että aloin sitä kompensoimaan jossain välissä, koskapa vasemman jalan nilkka ja penikkalihas ärtyivät. Yritin keskittyä mahdollisimman "suoraan" juoksuun ja muut oireet hävisivät, paitsi tuo polvi. Oikea akillesjännekin tuntui välillä vähän ilkeältä, mutta hiljensin tahtia ja sekin helpotti.

Tuli vaan sellainen fiilis, että kun olin ajatellut juoksukilpailujen tavoitteissani edetä vähän nopeammin kuin oli tuo aloittelijan juoksuohjelma niin nyt saa kyllä tulla järki käteen. Mulla ei vaan paikat ei kestä, jos aloitan liian kovaa. Nyt täytyy siirtyä takaisin siihen aloittelijaohjelmaan ja vaan tahkota sitä hitaammin. Mä haluan, että mulla kestää polvet sittenkin kun täytän 30...

Lenkki oli kuitenkin virkistävä - käki kukkui, muita lenkkeilijöitä ei ollut matkantekoa kiusaamassa ja yhdessä kohtaa oli ihanan taianomainen tunnelma, kun usva alkoi hiipiä yli peltojen. Yritin ottaa kännykällä kuviakin, mutta toistaiseksi en ole keksinyt miten saan ne kuvat ulos sieltä.

Ja lenkin lopussa vastaan tuli nainen ison saksanpaimenkoiran kanssa. Naisesta näki jo kauas, että aika hyvässä seilissä mennään. Tuli kuitenkin oikeasti hyvä mieli, kun tämä toivotti sopivan maailmaasyleilevästi hyvää huomenta. Ajoitus nelonen, mutta tunnetila kymppi. Niin lämpimästi pitäisi muidenkin kohdata täällä toisia.

Kilometrit on vaikeita

http://www.mapmyrun.com/. Mittasin täällä lenkkieni pituuksia, ja totesin että meni kyllä ihan pipariksi.

Peruslenkkini, jota kesäisin kävelen yksin tai parin kaverin kanssa - luulin, että se on 4 km, mutta se olikin melkein metrilleen 6 km. Hyvä tietää.

Se mökki-mummola-lenkki, josta puhuin taannoin ja luulin olevan noin 4-5 km on myöskin 6 km.

Ja sitten se pitempi lenkki, jota luulin vähintään 14 km lenkiksi on 11,5 km. Väärin meni sekin, mutta toiseen suuntaan.

Perustalvilenkki on 6,2 km. Lyhyt peltolenkki (jota laiskuuden yllättäessä kävellään) on 3,8 km. Asvalttilenkki on 4,75 km ja venytettynä sama 5,95 km. Möksältä aamupalapaikkaan on 1,5 km (tämänkin arvioin olevan alle kilsan).

Joskus mittaaminen selvästi kannattaa...

Aaah kesä!

Jännää, että vaikka päivällä oli niin kertakaikkisen kurja ja harmaa sää, illaksi tuli tosi kaunista. Ihana ratsastustunti!

Nyt oli kevätkauden vika tunti toisella tallilla ja edelleen sama sijaisope kuin viimeksi. Sain tunnille suomenhevosruunan, joka on yksityinen mutta (enää hetken) lainassa koululla. Se oli ihana!

Siinä oli tosi paljon samaa kuin viimeviikkoisessa Vauhtisuokki, molemmat oli kamalan hätäisiä, muttei jyriä. Jos otti kovaa edestä hidastaakseen alati kiihtyvää tuntui siltä, että molemmat istui melkein suoraan kintereilleen. Mutta siinä missä Vauhtisuokki antoi (tai otti) itse aika paljon painetta kädelle (melkein roikkui), tämä Yksärisuokki ei tahtonut antaa tasaista tuntumaa lainkaan. Se oli aika toispuoleinenkin, niin että oikeaan kierrokseen jäi vasen lapa kokoajan ulos ja vasempaan oli vaikea saada taivutusta läpi. Toisaalta se otti oikean ohjan paremmin tuntumalle ja olisi mieluummin oikeassakin kierroksessa tukenut siihen kuin ulko-ohjaan.

Pohkeet olivat tässäkin avain - niillä sai rauhotettua, kun antoi koko ajan käskyjä, että nyt tuo takajalka ja nyt tuo ja nyt tuo - jotenkin kummasti polle tuntui kai tuumaavan, että ei tarvitse jännittää, jos ratsastaja sanoo koko ajan mitä tehdään.

Tässä on muuten sekä Yksärisuokki (oik.) että Vauhtisuokki laitumella.


Tunnilla tehtiin takaosakäännöksiä käynnissä. Alkuverkka saatiin tehdä itsenäisesti kaikissa askellajeissa, mutta ope kyllä neuvoi - ja hyvin neuvoikin. Yksärisuokki otti vähän turhan paljon kierroksia pitkistä laukkapätkistä, joten ope kehoitti menemään vaan pieniä pätkiä ja keskittymään laukannostoihin.

Itse takaosakäännöksissä ope otti meidät yksi kerrallaan molempiin suuntiin ja teroitti oikeat avut: asetus sisään, paino ehdottomasti sisäpuolelle (eikä ulos, niin kuin itsekin tein aina vasemmalle käännyttäessä) ja molemmat pohkeet kiinni hevoseen. Ulkopohje kääntää ja sisäpohje tahdittaa. Oikeassa kierroksessa mulla taas tuppasi irtoamaan juuri ulkopohje.

Aluksi harjoiteltiin pitkällä sivulla siirtymisiä käynnin sisällä: keskikäynti - koottu käynti - keskikäynti. Kun se sujui, piti koota käyntiä ja tehdä takaosakäännös. Aluksi mentiin 90 asteen ja lopulta 180 asteen käännöksiä. Kun yksi harjotteli, muut tekivät toisessa päässä neliötä, jossa väliin piti tehdä kunnon kulma, sitten koota käynti ja tehdä takaosakäännös kulmassa ja sitten taas keskikäyntiä, kunnon kulma, koonti jne.

Aluksi Yksärisuokkia oli tosi vaikea saada edestä minkäänlaiseksi - olin Vauhtisuokin jälkeen jotenkin siinä default-moodissa, että tuntuman pitää olla aika vahva. Yksärisuokki toimi kuitenkin selvästi paremmin kevyellä ja mieleen tuli koko ajan sunnuntain tunnin opit: rentouta koko käsi olkapäästä lähtien, lyhennä ohja ja pidä nyrkki kiinni. Ja sillä tuntuma alkoikin parantua. Ongelmana oli se, että kootussa käynnissä polle alkoi lyhentää kaulaansa liikaa, kuolaa tuli tonneittain ja turpa meni melkein kiinni ryntäisiin. Siksi opettaja neuvoi kokoamaan pidemmällä ohjalla (tai siis käsi edessä) ja enemmän istunnalla. Kun Yksärisuokille antoi ohjasta vähän tilaa, se alkoi liikkua selästään kivemmin ja takajalatkin alkoivat tuntua - muuten olikin kokoajan sellainen fiilis, että etujalat vaan tömähtää joka askeleella koko pollen painolla maahan...

Loppuraveissa ope neuvoi ratsastamaan pidempää tuntumaa, mutta niin että aina kun hevonen alkaa kiihdyttää, palataan lähtötuntumaan, siihen "tunneliin", josta viimeksikin oli puhetta. Tuli superhyväfiilis, kun ope kehotti siinä ihan lopussa kaikkia katsomaan Yksärisuokkia, kun sen kaula ja selkä tulivat oikealla tavalla eteen-alas. Se kulki itseasiassa lyhyempänä kuin mitä yleensä ratsastan sen, mutta asento oli tasapainoinen ja ennen kaikkea tasainen. Tähän on hyvä lopettaa kevätkausi, jee!

Yksärisuokki :) Olisin ottanut paremman kuvan, mutta siinä vaiheessa kamerasta kuoli akku.

Oho!

Hassua, miten tyhmiin juttuihin sitä muuten kiinnittää huomiota. Rupuselle tallitielle, jota routa on kohdellut pahasti ja josta hädin tuskin erottaa missä pitää ajaa, oli tullut uudet keskiviivat. Oli oikein pakko ottaa kuva.


Täähän näyttää ihan professionaalilta kylätieltä nyt:

Hormonit, grh

En sitten nukkunut viime yönä.

Luulin aluksi, että se johtui siitä, että mulla oli tänään presis, jota vähän jännitin (ja joka ei ollut ihan tarkalleen ottaen valmis vielä illalla). Mutta en muista koko yönä miettineeni tai nähneeni painajaisia mistään esitelmöinnistä. Sen sijaan heräsin pätkäisen torkkumisen jälkeen ennen herätyskelloa kauheaan hikikohtaukseen. Ja syke oli miljoona.

Ratsastustunnin jälkeen alaselkä oli älyttömän kipeä. Aluksi mietin, että oonko nyt juossut jotenkin hassusti vai nukkunut vinossa vai mitä. Ennen kuin alkoi yhdistää yön touhut, päivän mittaan kiukutellut ruoansulatus ja selkäkipu. Hormoneistahan tää tietty johtuu, argh. Onneksi yleisen kaavan mukaan huomenna pitäisi silti olla kaiken paremmin :) On se vaan kumma, miten luonto on onnistunut jättämään ihmisille näin karseita fysiologisia ja PMS-oireita. Eipystytajuun.

ps. Päivällä oli päällä toiset uudet Vagabondit. Nää on ihanat. Muttei mitkään kävelykengät. Miten on mahdollista, että ne koon 39 Vagabondin ballerinat hiersi mun varpaat JA kantapäät verille ja nämä samanmerkkiset koon 38 peeptoe-korkkarit lonksuu jalassa? Mutta ihanat ne on silti. Jotenkin tosi naiselliset. Ja sääret näyttää superilta näissä!

Pitäisikö...?

Vähän alkoi houkuttaa tehdä tästä juoksusta jotenkin tavoitteellisempaa. Surffatessani Juoksija-lehden sivuilla tajusin, että Suomessa on älyttömästi (!) juoksutapahtumia...

Ekana varmaan pitäisi kokeilla ihan jotain kympin juoksemista, mutta jos on vasta aloittanut, millä aikataululla sitä voi ajatella? En tiedä miksi, mutta jotenkin tuo Hämeenlinnan Linnahölkkä 10.7. kuulostaisi kivalta. Sinne pitää näemmä ilmoittautua 6.7. mennessä, joten olisihan tässä aikaa vielä sitä miettiä... Lysti kustantaisi 15€.

Lauantaina 5.9. olisi myös n. 10 km Lauttasaarijuoksu, joka myöskin maksaisi 15€. Sinne ilmoittautuminenkin olisi vasta paikanpäällä, joten sopisi myöskin mietintään. Ja 6.9. olisi Leppävaaran eCross, jossa voisi käydä 7 km sauvakävelemässä - sen nyt ainakin luulisi sujuvan :)

Jos oikein haluaisi itseään rääkätä niin Espoon rantamaraton olisi 20.9. Siellä voisi juosta puolikkaan. Mutta oikeasti, jos tässä on vain neljä kuukautta aikaa, en tiedä onko se järjellistä lainkaan?? Ja ilmoittautuminenkin maksaa maltaita (!!!), jos 30.6. mennessä ilmoittautuisi niin puolikas on 45€ ja 6.9. mennessä 50€. Suolaista! Vaikka niinno - ratsastuksen nykyhinnoilla pääkaupunkiseudulla tuo ei kyllä maksa edes kahta tuntia.

Toisaalta, musta olis ihan kamalan kivaa käväistä suunnistamassa. Sitäkin olisi tarjolla ihan tässä lähellä Espoo-rastien muodossa. Jonkun vaan pitäisi opettaa mut suunnistamaan ennen tuota.

Ratsiope in memoriam

No, ei se nyt sentään kuollut ole. Mutta niin kuin edellisessä tuntipostauksessa kerroin, yksi opeistani ei jatka enää syyskaudella tallin vakituntiopena ja siten missaan hänen ihanan positiiviset ja itsetuntoa vahvistavat tuntinsa. Niiskis!

Mutta kuten hän itse sanoi, kaikki muutos vie eteenpäin - eli ei jäädä sitä itkemään. Sen sijaan ajattelin miettiä tähän sellaisia juttuja, joita hän ainakin pisti tunneillaan miettimään. Voin sitten muistella niitä joskus jatkossakin.

• Tärkeimpänä ope piti sitä, että ratsastaja oppii itse kehittämään ja opettamaan itseään ratsastajana. On tärkeää asettaa niin pitemmän linjan tavoitteita kuin sellaisia lyhyempiäkin: mitä aion nyt tehdä seuraavat 15 minuuttia, mikä on tärkeää, mikä pitää ainakin saada läpi. Millä tehtävillä ja minkälaisella ratsastuksella parhaiten pääsen tuohon tavoitteeseen (tällä hevosella)?
• Ratsastamisen tulee olla hevoselle ja ratsastajalle kivaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö saa vaatia, mutta liikkumisessa pitää olla yhdessätekemisen iloa. Huonona päivänä kannattaa käyttää aikaa ensin itsen ja sitten vasta hevosen rentouttamiseen.
• Liike ja rentous tulevat ennen tehtävää (alkuverkka mahd.poikkeus - joitain liikkeitä tehdään juuri tätä tavoitetta tukemaan). Jos liikkeessä tulee probleemeja, pitää tarkistaa ensin onko liike tai rentous kärsineet. Rento ratsastaja ja rento hevonen pääsevät paremmin ja nopeammin hyvään lopputulokseen.
• Sisäohjan ja sisäreiden tulee käännettäessä "päästää" hevonen kääntymään. Samoin ulkopohkeen pitää siirtyä taaemmas tukemaan takaosaa.
• Kun joku tökkii, voi aloittaa "skannaamalla" kehon - onko jossain lihasryhmässä jännityksiä? Erityisesti niska, olkapäät, pakarat, nilkat voivat jäädä huomaamatta juntturaan?
• Ratsastajan käden pitäisi siirtyä kohti hevosen suuta ja kulkea liikkeen mukana. Tuntuman pitää olla tiivis, mutta kevyt. Käsi ei hae tuntumaa, vaan tuntuma ratsastetaan takaa eteen. Olkapäät ja kyynerpäät rennoiksi!
• Kevyessä istunnassakin pitää vetää "vatsa sisään" ja kannattaa kroppaa. Tämä antaa tuen keskivartalolle.
• Ratsastajan pitäisi istua hevosen selässä samalla tavalla maadoittuneena kuin jos seisoisi samassa asennossa maassakin. Se tarjoaa parhaimman tasapainon istunnalle.
  
• Useita hevosia voi ratsastaa hitaammaksi puristamalla pohkeet kylkiin. (tää viimeinen ei ajatuksen tasolla mulle ihan auennut, mutta empiiriset kokeet ovat osoittaneet sen todella toimivan useimmilla talleilla).
  

Lisäilen lisää sitten kun muistuu mieleen :)

Se puolimaraton jäi sitten päähän itämään

Äkkiä jotain muuta mietittävää kuin juoksu, tää on selkeästi liian addiktoivaa. Mutta. Siihen Espoon rantamaratooniin (20.9.) on aikaa tänään melkein 17 viikkoa.

Löysin täältä Sepon ohjeet puolimaratonin läpijuoksuun - ohjelma on 12 viikolle. Jos noudattaisi noita Kirsti Valastin ohjeita tämän vajaa 5 viikkoa vielä ja siirtyisi tuohon Sepon ohjelmaan, ehtisi kuin ehtisikin vielä!

Parhautta!

Lenkillä taas! Sää oli niin huippu, että ei ollut edes kovin tuskaista kiskoa itseä ulos. Ja maisematkin upeat!

Aloitin siis viime viikolla sellaista aloittelijan juoksuohjelmaa, jossa kroppa totutetaan vähitellen juoksuun. Oon ihan varma, että se on mun reistaileville polville ja nilkoille hyvä ja hieno juttu. Mutta mutta. Pää ei kyllä meinaa noin "hitaaseen edistymiseen" sopeutua millään. Tänään tein alkuverkat ja sitten välissä sellaista 3 min juoksua - 5 min kävelyä (noin, en muistanut ottaa kelloa lenkille...). Koko ajan piti olla vahtimassa, ettei vauhti lähde liian kovaksi tai juokse ihan vaan itepäisyyttään liian pitkään.

Alkulenkistä oikea pohje alkoi kramppailla ja ekan juoksun jälkeen piti sitä vähän venytellä. Sen jälkeisissä juoksuissa taas oirehti oikea polvi siitä ulkopuolelta (ei lumpiosta, vaan vielä "ulompaa". Ehkä mun liikeradoissa olisi viilaamista? Olin kuitenkin tosi tyytyväinen lukiessani samaisesta Valastin Naisen juoksukirjasta, että niitä pohjallisia (pronatoiville ja supinoiville koiville) ei välttämättä tarvitse hankkia - niiden vaikutus kun ei aina siirry juoksuaskeleeseen vaan joskus jopa haittaa enemmän. Kaverit kohkasivat niistä pohjallisista pari vuotta jatkuvasti, kävi jurppimaan :)

Vaan kyllä on kengissä silti eroa. Mulla on upouudet Asicsit, Floridan matkalta. Just passelit, ihanan leveä lesti ja tosi hyvä tuki ja jousto samaan aikaan. Eikä hierrä.


Sykemittarin jätin siis kotiin, mutta yleisesti keskisyke ei varmaan kovin paljoa yli 110 huidellut. Fiilis oli silti kiva ja kesäinen!

Aurinko paistaa ja vettä sataa...

... taitaa tulla kesä! Siltä todella tuntui eilen.

Viimeistä kevään ratsastustuntia vietiin (part 1 - koska toisella tallilla se on vielä tulossa)! Katselin jo tallillepäin ajaessa, että polttavasta auringonpaahteesta huolimatta taivalla oli aika synkkiä pilviä odottamassa. Muistin kerrankin ottaa kameran mukaan, joten tunnin tapahtumista on jopa kuvadokumentaatiota.

Sää edellisen ratsastustunnin aikana:
Ja sää meidän ratsastustunnin puolessa välissä:

Sain tunnille tallin ihanan perusheposen, joka on hyppinyt vetreämmillä päivillään kuulemma jopa 140 cm ratoja. Laukka onkin sen paras askellaji ja ainoa, missä sitä voi kouluhynytyksessä mun taidoillani koittaa ratsastaa kunnolla läpi. Vaikka peräänantoa en ole kenenkään (paitsi tallinomistajan) nähnyt saavan sen kanssa läpi, voi tunnin jälkeen silti olla tyytyväinen jos saa askeleen pitkäksi, rennoksi ja joustavaksi. Ja lisäksi hevonen on erittäin hyvä opettamaan rentoa lantiota ja kättä - tunnin avain "ahaat" liittyivätkin nimenomaan hevosen "päästämiseen"; mieletön fiilis kun tajuaa, että hevonen kääntyy kun sen sisälonkalla ja reidellä päästää sinne ja toisaalta että se liikkuu rennosti ja pyöreästi (vaikkei siis peräänannossa, mutta selkä oikeinpäin) kun sen rennolla tuntumalla ja istunnalla päästää kulkemaan.

Viimeisen tunnin aihe oli itsenäinen ratsastus. Aluksi käytiin läpi kauden alussa asetetut tavoitteet (mun listallani yllätys yllätys: pohkeen paikka ja vaikuttaminen, rento ja tasapainoinen istunta, lyhyemmät ohjat ja käden rentous ja paikka) ja nykytila itsearviona. Olisi ehkä ollut ihan kiva saada näin open viimeisellä kerralla myös häneltä kommentteja edistymiseen, mutta meni se näinkin enkä toisaalta edes siinä tilanteessa niitä älynnyt kaivata.

Hevonen tuli edelliseltä tunnilta ja oli siis verrytelty, mutta liikkui tosi tönkösti ja lyhyin askelin silti alkutunnista, kuten muistaakseni tekee aina uudelle ratsastajalle. Siirtymissä meillä on ollut ongelmia aikaisemmin, joten valitsin sen tunnin teemaksi. Osoittautui kuitenkin, että sääolojen ja muiden hepojen hermoilujen sekä vaan mun ja hevosen yleisen kommunikaatiopulan takia se osoittautui mulle liian vaikeaksi, kaikki siirtymiset tapahtui rentouden kustannuksella kun hevonen reagoi mun liian hitaasti myötääviin pidätteisiin. Siispä vaihdoin tavoitteeksi siirtymiset askeleen sisällä ja siitä alkoikin tulla tuloksia: hevonen rentoutui kivasti, askel alkoi irrota maasta ja antoi pitää tuntumaakin, vaikka alkoikin sitten vähän roikkua. Oon ehkä jotenkin kieroutunut, mutta musta on silti kivempi, että hevonen vaikka vähän (paino sanalla vähän, koska muuten loppuu käsivoimat) painaakin kuin se, ettei se anna yhtään tuntumaa itse.

Suorituksena siis ihan kiva ja fiilis oli tyytyväinen. Tuntia vähän rikkoi sääolot - kesken tunnin siis alkoi hillitön ukkonen ja raekuuro, jonka ajaksi piti paeta maneesiin (minä ja polle tultiin vikana ja kunnon kenttähevosena tehtiin maneesin sisäänmeno laukassa - ei kyllä ihan mun ajatuksesta - kun jäätiin viimeisiksi kentälle). Muuten voi hyvillä fiiliksillä sanoa tälle tallille kesäheit! Elokuussa homma jatkuukin sitten eri ryhmässä ja eri open kanssa (hui!).

Sykealueet

http://www.runningforfitness.com/ tarjosi tällaisen kuvan meikäläisen sykkeille.

Mummolaan...

Mökiltä Mummolaan vie aivan huippureitti - kunnostettua latupohjaa, joka osan pätkää osuu luontopolun kanssa yksiin. Maisemia oli jylhästä Salpausselästä ihanaan vanhaan lehtometsään, jossa vanhat puut olivat saaneet kaatua rauhassa ja ympärillä vilisi jos jonkinlaista elämää. Vajaa 10 km kävellen ei toden totta tuntunut yhtään missään!

Ei voi kuin sanoa, että hyvä Nastola!

Ratsastuksen alkutaipaleelta

Lenkillä käynti selkeästi lisää myös muuta aktiivisuutta (pelottavaa), koskapa käteen tarttui kaappia siivotessa seuraava teos:


Se on Otavan 1994 julkaisema Muistikirja Hevostelua ja sisältää Katriina Viljamaa-Rissasen ihania hevoskuvia sekä omia raapustuksia lähinnä vuosilta 95-96.

Mm. seuraavia kokemuksien kultajyviä on kuulunut ratsastuksen alkutaipaleelleni:

"Mentiin tänään estetunnilla kisatreeniä. Ensin oli pitkä rata ja sitten uusintarata, joka oli meidän minimaneesille aivan liian käntsä. Verkaksi mentiin vapaasti ulkonana ja sisällä minimaalisia ympyröitä ja muita kääntämisharjoituksia. No, radalla piti joka välissä vaihdella laukkoja ja polle oli... öh.. mielenkiintoinen. Uusinnan se meni ihan hyvin."

"Harjoiteltiin katrillia. Ensin verkattiin normaalisti, sitten sillä tavalla, että ratsastettiin rinnakkain. Ohjelma on tässä liitteenä, se on open tekemä. Me ei oikein tajuttu sitä, kun se selitti meille sitä ja meidän tunti kuluikin melkein nauraessa. No, kyllä me vähän sitä rataakin opittiin. Tultiin kävellen hevosten kanssa metsälenkkiä. RATSASTUS ON IHANAA!!!"

Sijaisope

Vaikka tykkään ihan kamalasti molemmista ratsastuksenopettajistani, on silti joskus kiva saada eri opettajien kommentteja.

Menin tänään tallin vauhtisuokilla, ihana tummanrautias otus! Sijaisope kysyi alkutunnista mitä halutaan mennä ja yhteisellä päätöksellä päädyttiin perusasioiden kertaamiseen. Siispä ohjelmistossa oli siirtymisiä ja pohkeenväistöjä.

Vauhtisuokki oli ollut jo edellisellä tunnilla, joten sitä pääsi ratsastamaan aika nopeasti heti alkuun. Se tuppaa olemaan vaan niin hirveä häseltäjä, että jos ei ole koko ajan tekemässä siellä selässä jotain tai jos tuntuma on millinkin liian löysä, se alkaa porhaltaa sinne minne nenä kulloinkin sattuu näyttämään.

Sähellyksestä johtuen en ollut ottanut mukaan raippaa, mutta varsinkin pohkeenväistössä vasemmalle sen kyllä tarvitsi. Vasen kierros tuntui muutenkin olevan vaikea, laukassa paikoitellen jopa hirvitti kun hevonen oli kaatua pohjetta vasten ja liian tiukan kurvin jälkeen väliin ylipäätään.

Sijaisope antoikin meille paljon neuvoja asetukseen, että se pitää olla joka kulmassa. Palautetta tuli myös liian irtonaisista alapohkeista, kantapäät kuulemma painuvat liian alas ja tuntuma häviää. Toisaalta pohkeenväistössä sain nimenomaan palautetta siitä, että jalka kipusi ihan liian ylös, sen pitäisi antaa olla rennompana ja alempana. Go figure.

Laukan jälkeen hevonen tuntui kuitenkin tosi hyvältä, sijaisope puhui ajatuksen tasolla "tunnelista", jonka pohkeet ja ohjat muodostavat. Kielikuva oli mulle uusi, mutta ainakin Vauhtisuokilla sen tajusi hyvin - hevonen on siinä tunnelissa silloin kun se kulkee suorana ja kaikki avut ovat siinä lähellä. Sunnuntain katastrofitunnin jälkeen oli kiva huomata, että jonkinlaista peräänantoakin oli havaittavissa. Se, mikä jäi vielä harjoiteltavaksi oli hevosen rennoksi eteen alas ratsastaminen. Tuntui, että se alkoi kompastella jalkoihinsa tai vaan spurtata, jos ohjasta yritti yhtään löysätä. No, joskus myöhemmin sitten.

Eka juoksutreeni

Lukaisin aamulla Naisten juoksukirjaa ja siinä oli aloittelijajuoksijalle paljonkin ohjeita. Käytännössä pitäisi antaa kropan totutella juoksuun ennen kuin alkaa hurjasti tempomaan (mikä on varmaan ainakin meikäläiselle hyvä juttu, koska polvet ja nilkat tulevat väärän liikeradan (?) takia tosi helposti kipeiksi.

Juoksua siis alkuun vain 3 kertaa viikossa, ei kahtena päivänä peräkkäin. Nyt aloitin 10 min kävelyä ja sitten aina 1 min juoksua ja 3 min kävelyä ja lopuksi 10 min juoksua. Tein tunnin lenkin ja tuota juoksu-kävelyä ehdin tehdä seitsemän kierrosta, joten kävelyiden osuudet jäivät vähän yläkanttiin, mutta tuskinpa tuo haittaa.

Pod ei tietenkään ottanut yhteyttä sykemittariin, mutta itse mittari toimi muuten mainiosti. Huomasin, että kävelen vähän liian löllösti, sykkeet jäivät kävelyssä jonnekin 105-115 väliin yleensä. Ja vaikka kirjassa nimenomaan mainittiin, että vauhtia juoksussa ei saa alkuun lisätä lainkaan (ensin lisätään juoksukertoja ja sitten matkaa) niin taisin silti vähän spurttailla, sykkeet olivat rauhallisemmilla pätkillä 145, mutta joskus tajusin vasta lopussa että mentiin jo 155 vauhtia. No, kokeilemalla oppii. Olisi vielä kiva saada Pod menoon mukaan, että tietäisi vähän noita peruslenkkien pituuksia.

Jokatapauksessa lenkillä oli kivaa, vaikkei aurinko juuri paistanutkaan. Voiko mököttää, jos lenkkimaastot ovat tällaiset:

Ja puolivälissä vastaan tulee vielä seuraavanlaisia söpöläisiä :)

Kippaskappas mitä löytyi kun oikein etsii!

Omasta kaapista, nimittäin... Jos saan TeeKolmoseni pelittämään, lähden kävelemään. (Jos en, se on kohtaloa, eikä tartte vaivautua :)

Kuntoiluun liittyviä kirjoja

Supersankarimaisesta lenkistä piti tietysti kertoa töissä heti :)

Sain maratoonille treenaavalta työkaverilta lainaksi Kirsi Valastin "Naisen juoksukirjan". Vaikutti aika monipuolisesti juoksua käsittelevältä teokselta.

Tässä muistaessani pitää varmaan kaivaa esiin kaikki muut joskus hankitut kuntoilukirjat. Ainakin kaksi Marja Putkiston venyttely-voimistelu-kirjaa on jossain päin kirjahyllyä arkistoituna.

Lenkillä

Sisuunnuin ilmeisesti sen verran kunnolla edellisellä tunnilla, että pahaa fiilistä piti päästä purkamaan johonkin. Ajattelin kerrankin rakentavasti, että ehkä cocis ja suklaa ei oo se paras mahdollinen ratkaisu kestävään ketutukseen. Ja tattadaa, keksin lähteä lenkille.

Amerikasta ostetut uudet juoksutossut olivat silkkaa parhautta, vielä kun saisi niiden sisällä olevan juoksijan kuntoon. Lenkillä oli kuitenkin kivaa (yllättävää!) ja jalka nousi yllättävän kevyesti (ja yllättävän pitkään). Kun malttoi juosta alkuspurtin jälkeen vähän rauhallisemmin pääsi hengästyksestä eroon ja juoksemisesta tuli oikeastaan ihan kivaa. Lenkin puolivälissä jalat alkoivat kuolla alta, mutta siinä vaiheessa kun juokseminen lakkasi jaksoi sentään vielä kävellä ihan reippaasti loppuun asti.

Mistä sais tätä lisää? No ei ihan heti: Heti lenkkiä seuraavina päivänä jalat oli ihan tukossa ja sitten piti mennä vielä väkisin tunkemaan jalkaan uudet popot, jotka kaivoivat koko kantapään verille. Mutta jahka jalat taas paranevat...

Suoritusstressiä

Sain taas eilen tylyn muistutuksen oman psyyken ja rentouden merkityksestä ratsastuksessa. Ratsastustunnilla "leikittiin kisoja" (tätiratsastajien kanssa näin on hyvä tehdä ennen oikeita kisoja). Menikö penkin alle? Meni. Menikö pahasti? Todella.

Tunnin kuvio oli ihan selvä: 20 min vapaamuotoista verryttelyä, sitten ohjelma - B-tason KN-special - yksittäin maneesissa ja sitten loppuaika vapaamuotoista loppuverkkailua. Olin jopa etukäteen valmistautunut opettelemalla radan, sillä etukäteisahdistus koski juuri sitä, että unohtaisin radan. Menneisyyden kilpakokemuksista oli jäänyt päälle se, kun menin joskus väärän radan ja ärhäkkä koulutuomari kyykytti maan rakoon.

Olisi pitänyt muistaa toinenkin fakta sieltä kilpa-ajoilta: miten kamalasti jännitän. Tunnista on vaikea keksiä mitään muuta positiivista, paitsi se etten voi todellakaan enää väittää, ettenkö vaikuttaisi hevoseen siellä selässä. Nyt vaan pitäisi kääntää se vaikutus positiiviseksi...

Sain kisakumppaniksi hevosen, jolla olen mennyt monesti tällä kaudella. Sellainen saksalaisittain ratsastettava hevonen, jota pitäisi puristaa koko ajan kuin hammastahnatuubia, että saa painetta eteen - muutoin se kulkee (apuohjienkin takia) aina kuolaimen takana. Olin iloinen, koska olen saanut sen menemään jo aika kivasti. Nyt ei tarvinut kuitenkaan kuin kiivetä hevosen selkään kun sillä alkoi silmät pyöriä päässä ja kaikki rentous katosi. Mitään fiksua en saanut tehtyä selässä ennen radan suorittamista ja vaikka hevonen teknisesti tekikin melkein kaikki vaaditut liikeet, jäi päällimmäiseksi paha fiilis siitä, että omalla jännittämisellään pilaa koko homman. Vasta loppuverryttelyssä alkoi tulla liikkeeseen edes vähän joustavuutta.

Note to self: opettele rentoutumaan.

Ei sillä, että olisin kilpaurasta enää haaveillut, sen verran traumaattista se oli teini-iässäkin. Mutta jotenkin tuntui pahalta ajatella, että jos kisoihin menisi, C-taso olisi ainoa järkevä valinta, koska en saa muotoonratsastusta 20 min verryttelyssä onnistumaan - se aika pitää tiukasti käyttää ratsastajan kipsistä sulattamiseen.