Kaveri tuli eilen yllätyskylään illalla, joten pääsin liikkeelle vasta puoli yhdentoista maissa. Fiilis oli kuitenkin hyvä, joten vedin 6 km lenkin vaihtelulla 10 min kävelyä ja sitten aina 2 min juoksua ja minuutti kävelyä. Ja loppuun vielä 10 min kävelyä. Matkaan meni noin 50 minuuttia. Sykemittaria ei taaskaan löytynyt mistään (miten sen viikossa voikin paikoittaa noin hyvään piiloon).
Juoksu kulki aluksi vähän huonosti, mä olen jotenkin tosi huono aloittamaan kyllin hiljaisella tahdilla. Sitten tahti hidastui ja kroppa tuntui tosi hyvältä. Paitsi se murheenkryynipolvi, oikeaa ulkosyrjää pakotti niin hirveästi aina välillä. Luulen, että aloin sitä kompensoimaan jossain välissä, koskapa vasemman jalan nilkka ja penikkalihas ärtyivät. Yritin keskittyä mahdollisimman "suoraan" juoksuun ja muut oireet hävisivät, paitsi tuo polvi. Oikea akillesjännekin tuntui välillä vähän ilkeältä, mutta hiljensin tahtia ja sekin helpotti.
Tuli vaan sellainen fiilis, että kun olin ajatellut juoksukilpailujen tavoitteissani edetä vähän nopeammin kuin oli tuo aloittelijan juoksuohjelma niin nyt saa kyllä tulla järki käteen. Mulla ei vaan paikat ei kestä, jos aloitan liian kovaa. Nyt täytyy siirtyä takaisin siihen aloittelijaohjelmaan ja vaan tahkota sitä hitaammin. Mä haluan, että mulla kestää polvet sittenkin kun täytän 30...
Lenkki oli kuitenkin virkistävä - käki kukkui, muita lenkkeilijöitä ei ollut matkantekoa kiusaamassa ja yhdessä kohtaa oli ihanan taianomainen tunnelma, kun usva alkoi hiipiä yli peltojen. Yritin ottaa kännykällä kuviakin, mutta toistaiseksi en ole keksinyt miten saan ne kuvat ulos sieltä.
Ja lenkin lopussa vastaan tuli nainen ison saksanpaimenkoiran kanssa. Naisesta näki jo kauas, että aika hyvässä seilissä mennään. Tuli kuitenkin oikeasti hyvä mieli, kun tämä toivotti sopivan maailmaasyleilevästi hyvää huomenta. Ajoitus nelonen, mutta tunnetila kymppi. Niin lämpimästi pitäisi muidenkin kohdata täällä toisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti