Muutosvoimia

Mulla tulee aina välillä sellaisia kausia, joissa fiilis on hyvä ja tuntuu oikeasti siltä, että tosi moniin elämän pienempiin ja vähän isompiin ongelmiin on mahdollista vaikuttaa. Tämän viimeisimmän "muutoskauden" on aloittanut tämä liikuntainnostus - ja mitä useamman viikon olen jaksanut tahkota lenkkipolulla sen enemmän jaksan uskoa myös siihen, että muutos on mahdollista myös muissa asioissa. Tosin tämänkin suhteen tuli opeteltua nöyryyttä viime viikonloppuna, kun säikähdin taas tapani mukaan erästä asiaa ihan kuollakseni ja nyt on vain todettava, että elämässä on vähän eri asteisia ongelmia. Toiset vain odottavat sitä, että niihin tarttuu ja ne ovat täysin sun vallassasi muuttaa. Ja toiset vaativat enemmän sitä, että tilanteen hyväksyy ja muuttaa omat tunteensa sitä kohtaan ja etsii vaihtoehtoisia tapoja pärjätä asian kanssa. Mutta ihan pohjimmiltani (vaikka arkipäivisin ehkä sellaista kyynisyydeksi luokiteltavaa pessimismiä on meikäläisessäkin havaittavissa) uskon ja haluan jatkossakin uskoa siihen, että "where there is a will, there is a way" (ja todella tässä muodossa, eikä siinä salarakas-tatuoinnin muodossa...).

Sain lainaksi Anthony Robbinsin kirjan Awaken the Giant within, jossa oli ihan hyvä menetelmä oman elämän ongelmiin tarttumiseen. Oikeasti mun mielestäni vaikein osa minkä tahansa asian muuttamisessa on tosin jo se, että ihan aikuisten oikeasti havahtuu sen verran, että ylipäätään myöntää itselleen, että mulla on ongelma - olisi kuinka pieni tai iso tahansa.

Otetaan esimerkiksi mun kämpän siisteys. Mä en luontaisesti ole todellakaan maailman siistein ihminen (mutta kaappien pitää olla järjestyksessä, tai muuten ahdistuu), mutta tajusin vasta tuota kirjaa lukiessa, että oon jotenkin tehnyt tästä ympäristön sekasotkusta ja kaaosmielentilasta itselleni jonkinlaisen identiteetinjatkeen. Sillä voin näppärästi perustella sitä, että en siivoa ja voin jättää kamat just niille sijoilleen, jolle ne nyt sattuu putoamaan. Tuskin musta nyt maailman siisteintä ihmistä jatkossakaan tulee, koska musta sellainen jokapäiväinen puunaaminen on, no... pakkoneurottista ja osoittaa jonkinasteista joustamatonta kontrollintarvetta elämääkin kohtaan, mutta jos nyt saisi edes perusasiat kuntoon niin, ettei joudu paniikkiin aina kun joku haluaa tulla kylään...


Kirjassa esitellään NAC-menetelmä (neuro-associative conditioning), joka vaikuttaa aika lailla NLP-peruskauralta. Robbinsin koko ajatus on se, että muutos - toisin kun yleensä halutaan ajatella - tapahtuu hetkessä. Sen vaikutukset tulevat esiin ajan kanssa, mutta varsinaisesti muutos lähtee siitä silmänräpäyksessä, jossa ihminen oikeasti päättää lähteä toiselle tielle ongelmansa kanssa, päättää ratkaista sen.

Toinen Robbinsin teesi on se, että meihin vaikuttaa kaksi voimaa, tuska ja nautinto. Ihminen on ohjelmoitu niin, että hän yrittää joka hetki hakea elämästään mahdollisimman paljon nautintoa ja mahdollisimman vähän tuskaa. Suurin ongelmamme on kuitenkin se, että emme tarkastele kyllin rehellisesti tilannetta kokonaisvaltaisesti (ja pidemmällä tähtäimellä), vaan esimerkiksi pidämme oman tähtäimen kokonaan tässä hetkessä ja pakenemme sitä muutamaan (lähi)hetkeen sidottua tuskaa. Malliesimerkki on minä ja hammaslääkäri: jos teen niin kuin normaalisti teen, eli en ajattele elämääni pitkällä tähtäimellä (johon mieluusti saisi luvan kuulua ihan ehjät hampaat ja terveet ikenet...), jään siihen tilaan että hammaslääkäriahdistus ajaa yli ja kieltäydyn ajattelemasta asiaa pitemmälle, koska se tekee todennäköisyyden hammaslääkäristä liian lähelle ja konkreettiseksi. Robbins käskee tällaisissa tilanteissa kirjaamaan ylös:

• Mitä olen lykännyt (minä pääsin jo ihan kivasti liikenteeseen, kun listasin 5 juttua)?
• Miksen ole toiminut? (tajunnanvirtana kaikki paperille: kontrollin pelko, hammaslääkärissä haisee ahdistavalle, siellä sattuu ja on epämukava asento jne.)
• Mitä hyötyä saan välttelystäni?
  
• Mitä välttelystä seuraa konkreettisesti? (esim. kohta on tekarit, tulee vielä enemmän kipua, kun joutuu monta kertaa peräkkäin ramppaamaan siellä, lisää stressiä ja ahdistusta joka kerta ennen käyntiä, pitää soittaa puhelimella useasti)
• Mitä tapahtuu jos kohtaat asian? (esim. sitten se on taas vuodelta hoidettu ja saa olla vähän aikaa stressitön, vähemmän sairausriskiä, ei tarvitse kokea itseään huonommaksi ihmiseksi hampaiden takia, yksi asia olisi enemmän kontrollisissa)

Vanhojen toimintatapojen ongelma on se, että ajattelumalli sen ympärillä on pään sisällä hioutunut "toimivaksi" - se siis heijastaa omia uskomuksiamme. Kun sitten halutaan muuttaa jokin asia, törmätään helposti siihen, että vaikka aidosti ymmärtäisin, että "hammaslääkärissäkäynti on tosi tärkeää", en sisäistä asiaa koska vahvempana on uskomukseni siitä, että menetän koko kontrollin siinä tuolissa ja että se on ihan kamalaa. Jotta oikeasti saadaan toimintatapa muutettua, pitää löytää tapa, jolla saa liitettyä vanhaan toimintatapaan niin paljon (omakohtaista) tuskaa ja uuteen toimintatapaan (omakohtaista) nautintoa, että vaaka todella kääntyy. Kun vähän aikaa tuumailin asiaa ja totesin katkerana sen asian, että jos en nyt hoida tätä, elän (enempi vähempi) jatkuvassa stressissä asian kanssa ja poden vielä ihme syyllisyyttä siitä aina kun asia muistuu mieleen. Ja elämä on hienompaa, mitä vähemmän kuormittavaa stressiä siinä on. Ja että saahan siellä aina sen puudutuksen, että ei tunne kipua. Ja että onhan se hammaslääkärikin ihminen, kyllä sille varmaan voi puhua - tai viime kädessä vaihtaa lääkäriä, jos tuntuu siltä että ei kestä tilannetta tämän ihmisen kanssa. (Ja että on se kyllä ihan pikkiriikkisen naurettavaa pelätä yhtä lääkäriä, jos toisella puolella on huonot hampaat. Yrgh.) No, tästä vakuuttuneena varasin sen hammaslääkäriajan - tosin eka vapaa oli vasta syyskuussa (pitkistä jonoista tietäminen muuten enemmänkin helpotti mun oloani puhelimeen tarttumisen suhteen ;).

Robbins on muiden NLP-ihmisten tavoin oman mielen airut, eli korostaa valtavasti sitä, että ihmisellä on kaikissa tilanteissa valta päättää miten asioihin suhtautuu. Esimerkkeinä tästä on mm. nainen joka päätti 60-vuotiaana hankkia uuden harrastuksen - ja keksi ruveta vuorikiipeilijäksi (ja teki sitä pitkälle yli 90-vuotiaaksi), sekä ne esimerkit esim. keskitysleireillä, joissa ihmiset kaikesta käsittämättömästä tuskasta huolimatta päättivät, että "tämä kärsimys on totta elämässäni, mutta (juuri sen vuoksi) olen itselleni velkaa, että löydän tilanteesta kaiken hyvän ja ilon, minkä irti saan". Robbins kehoittaakin aina välillä aivoriihettämään omat uskomuksensa - sekä yleiset (Japanilaiset autot ovat parhaita) että henkilökohtaisemmat (jos teen näin -> käy näin). Mä ehkä itse uskon siihen, että noita on helpompi löytää jostain tilanteesta, josta ei pääse eteenpäin. Eli kun tulee se probleemi, niin koittaa tarttua siihen etsimällä siihen liittyvät uskomuksensa, jolloin voi saada edes jostain kulmasta kiinni siitä muutosta ajatellen.

No, siihen varsinaiseen NAC-ohjelmaan sitten:

1. Päätä, mitä todella haluat - ja mikä estää sinua saamasta/tekemästä sitä Nyt?
   Paino sanalla NYT ja ajatuksena on myös se, että huomio ohjaa meidän toimintaa ja mieltä - jos keskittyy vaan koko ajan siihen, mitä ei halua, saa jatkossakin vain just sitä. Pitää keskittyä siihen, mitä todella haluaa.
   
   
2. Etsi vipuvoimaa (get leverage) - Assosioi tuskaa siihen, että et muuta asioita Nyt ja paljon nautintoa siihen, että koet muutoksen Nyt
   Motivaatiotutkijat ovat todenneet, että muutos on harvoin kiinni ihmisen kyvyistä ja melkein aina motivaatiosta. Vaikeimpia muuttaa ovat ristiriitaisia tunteita herättävät muutokset (esim. mulla se siivous - se on myös osa identiteettiä), jolloin "kipukynnys" asian suhteen nousee ja epäonnistuminen ei tunnu tarpeeksi intensiiviseltä (koska siihen osaltaan sekoittuu siis myös sitä hyvää fiilistä). Sisäinen tuska on myös tärkeämpää kuin ulkoinen - monille riittää vivuksi jo se, ettei pääse omiin standardeihinsa, koska se rikkoo jo sitä identiteettiä vastaan.
   
   
3. Keskeytä rajoittava tapa toimia (olipa se ajattelumalli, mielikuva, tapa tai sanat, joita käytät)
   Useimmat haluavat kyllä uuden tavan toimia, mutta jatkavat siitä huolimatta vanhan kaavan mukaan toimimista. Keskeyttäminen tarkoittaa siis vanhan mallin aktiivista tunnistamista ja pysähtymistä.
   
   
4. Luo uusi, voimauttava vaihtoehto
   Tämä on ennenkaikkea tärkeää tulosten pysyvyyden kannalta. Monet pystyvät ylläpitämään sisulla ja ulkoisemmilla syillä muutosta yllä jopa useita vuosia - esim. Nancy Mannin tutkimuksissa huumeidenkäyttäjillä 8 vuotta kuivilla oli mainittu "vedenjakajana" (no pun intended...). Mutta muutos ei ole eikä tule olemaan pysyvä, ellei se todella ole voimauttava (empowering). Sen pitää siis antaa jotain, antaa enemmän nautintoa kuin sen vanhan tavan, jotta homma toimii lopunikää.
   
   
5. Harjoittele (condition) uutta mallia, kunnes se on johdonmukainen
   Tutkimukset osoittavat, että uudet toimintamallit luovat uuden neurologisen polun aivoihin. Vanha ei kuitenkaan sieltä häviä, vaan on valmis "ottamaan koppia", jos tulee joku sysäys - esimerkiksi uuden epäjohdonmukaisuus/toimimattomuus/saatavilla olo - sitä käyttää. Siksi on niin tärkeää, että kaikissa tilanneissa opetamme itsemme käyttämään tätä uutta polkua. Helpottava tieto ainakin mulle oli se, että aivot eivät todellakaan tunnista eroa vahvasti kuvitellun ja todellisen kokemuksen välillä, tässä siis syy siihen minkä takia esim. kilpaurheilussa (ja monessa muussakin) saadaan niin hyviä kokemuksia mielikuvien avulla.
   Robbins kehottaa myös luomaan itselleen aikataulun, jossa voi vahvistaa uuttaa mallia=käytöstä - koska vahvistuksen tulee tapahtua heti, kun käytös on tapahtunut - itse rangaistus/palkinto (käytöksestä riippuen) voi tulla vasta myöhemmin. Eli otetaan tämä mun toinen murheenkryyni, Cociksen juonti: aina kun mieleen hiipii ajatus siitä, että nyt olisi taas aika juoda vähän cocista, pitäisi salamana muistuttaa, että ei sitä, se sattuu vatsaan - mitäs muuta voisit juoda/mitäs muuta voisit tehdä, jotta sama hyvä olo/turhautumisen välttäminen tapahtuisi? Ja että tässä jaksolla etsiytyy tilanteisiin, joissa normaalisti sitä joisi, ja kun sen fiiliksen kohtaa on miettinyt argumenttinsa valmiiksi. Ajoitus on kaikki kaikessa :)
   
   
6. Testaa malli
   Lopuksi tulisi kuvitella olevansa kaikissa niissä tilanteissa, joissa vanha malli yleensä ilmaisi itsensä ja sen ei-toivotun käytöksen ja katsoa kuinka käy. Jos tässä on epävarmuutta, kannattaa yrittää löytää vielä lisää syitä, jotka tuovat nautintoa uuden mallin käyttöön.
   

Mäkin uskon samaan, että muutos on oikeasti hetkellinen tapahtuma. Mutta samalla mä uskon, että ihan kaiken muuttaminen kerralla vie ihan älyttömästi aivokapasiteettia, joten oon nyt alussa valinnut itselleni nää kaksi tavoitetta (koska hammaslääkäri tuli jo varattua), pois cociksesta opettelu ja kämpän siistinä pito. Toisaalta muutos katalysoi muutosta, eli uskon että näiden kahdenkin muutoksen (jotka toivottavasti ovat pysyviä) esimerkki ja voimauttava tunne voi luoda otolliset olosuhteet uusien muutosten tekemiseen.

Kirja on aika amerikkalaisesti kirjoitettu, mutta ihan konkreettinen tuki (sitten kun on päättänyt jotain muuttaa :) Näistä self-help -kirjoista mulla on kuitenkin edelleen vähän kaksijakoinen fiilis. Meillä on elämässä tosi paljon asioita, jotka joo voisi varmaan muuttaa. Mutta lähtökohtaisesti ehkä ensimmäinen steppi pitäisi olla se, että hyväksyy itsensä semmoisena kuin sillä hetkellä on - eikä niin, että muutoksesta toiseen vaan koittaa tavoitella jotain, mitä "pitäisi olla". Eli jotenkin niin, että muutos on hyvästä silloin kun se vie sut kohti itseäsi.

Mä näin eilen peilistä ensimmäistä kertaa lukion jälkeen naaman, jonka tunnistin "oikeaksi itsekseni". Kyseessä ei kuitenkaan ollut laihtunut naama (vaikka siinäkin on tapahtunut muutoksia). Ne oli ne silmät, jotka sieltä katsoi sisältä ja välitti sitä hyvää fiilistä, joka mulla nyt vihdoin on itseni suhteen. Ja ehkä tärkeimpänä, olin ainakin vähäksi aikaa lakannut etsimästä sieltä jotakuta muuta, se mikä tuijotti vastaan riitti ihan hyvin.