
No joo, tänään oli koko suunnistaminen jotenkin tosi helppoa. Liekö johtunut siitä, etten ollut todellakaan yksin (väkeä oli kuin pipoa), mutta melkein kaikille rasteille tulin tänään suoraan. Mutta sille yhdelle, niin, se meni kyllä vähän plörinäksi. Kyseessä oli tokavika rasti ja tiesin tulleeni tänään hyvin ja kovaa. Rupesin siinä sitten jotain elvistelemään ja yritin jättää mummot ja vaarit taakseni. Jätinkin - vaan menin rastista iloisesti ohi. Kun löysin itseni uudelleen ykkösrastilta, ei voinut kuin nauraa. Ei kun samoja jälkiä takaisin ja uusi lähestyminen - ja sitten löytyi. Mummot ja vaarit olivat vaan jo ehtineet kevyesti maaliin siinä välissä. Ei se nyt ihan kamalan paha pummi ollut, ehkä reilut kymmenen minuuttia - matkaa kertyikin sitten enemmän, mutta sehän on vaan hyvää reeniä :) Siinä sen vaan taas näkee, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Ensi kerralla pitää muistaa katsoa karttaan varsinkin silloin kun on pitkä etäisyys ja mennään suoraan pohjoiseen. Kun päähän iskeytyy se "täähän on tosi helppo pätkä"-ajatus, kantsii varmaan vähän toppuutella itseään. Kun en mä nyt vielä selkeästi ihan mestarien kanssa samassa sarjassa paini. Pääsis nyt joskus edes B-radalle...
Vaan on tää suunnistus kyllä ihan mahtava laji! Oon löytänyt kyllä uuden rakkauden.
2 kommenttia:
Ohhoh, missä ihmeessä tuo aasi tuli vastaan? Oliko se lie'assa keskellä metsää?
Sen omistajatäti kävelytti sitä siellä poluilla - ilmeisesti iltalenkki oli menossa ;)
Lähetä kommentti