8.7.2009

Yes, I made it!!

Wuhuu, kun kirjoitin niistä pääsykokeistakin, niin kaipa se pitää kirjoittaa niistä tuloksistakin - tänään oli herätessä ilmestynyt eteiseen iso kuori. (En tiedä kuinka monella on vielä pääsykoeajat kirkkaana mielessä, mutta iso kuori = hyvä juttu, pieni kuori = toivoton juttu). Päässä hoki vain jeejeejeejee kun avasin sen ja sain ihan omin pikku silmin katsella mustaa valkoisella, että toden totta - olin päässyt kuin päässytkin sisään! JEE!

No, pisterajoja kun katseli, niin alkoi vähän hymyilyttää - aika mikroskooppisella pistemäärällä olin häthätää suhannut yhteispistemäärän yli (mikä onni, että sentään lukiossa jaksoin tehdä vielä hommia ;). Koepisteet yksinään eivät olisi kantaneet opiskelupaikkaan asti. Mutta yli on yli ja hipaisusta ei oteta ;) Ja kun vähän tein taustatyötä niin katselin, että aika ylhäällä olivat nuo pisterajat tänä vuonna, muina vuosina nyt ei sentään ihan niin tiukille olisi jäänyt, monina vuosina noilla pisteillä olisin päässyt jo ihan reippaasti sisään. Liekö sitten lama vaikuttanut siihenkin, että ihmiset haluavat taas opiskella?

Hohhoijaa. En oo ihan varmaa tuleeko tästä päivästä enää mitään, jotenkin on niin surreal-olo, ettei tiedä mitä tekisi itsensä kanssa. Otin itseäni niskasta kiinni siinä vaiheessa kun olin lukemassa Hoasin esitettä uusille opiskelijoille - siis minä, asuntovelallinen, työssäkäyvä ihminen. Voi morjes. Nyt hommiin!

7 kommenttia:

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Mahtavat onnittelut - ihan uskomattoman makee juttu! Alkaako nyt villi opiskelijaelämä?

Juliana kirjoitti...

Joo - NOT. Eiköhän tässä jatketa hyväksi havaitulla linjalla "aamulla töihin - illalla opiskelemaan - yöllä kotiin nukkumaan" ;)

Mutta ehkä sitä pitää käydä tsekkaamassa joissakin hipoissa ainakin kanssaopiskelijoiden naamat (ja todeta kuinka kamalan nuoria ne kaikki muut on...)

Laura kirjoitti...

No mikä koulu se oli?? Onneks olkoon ihan mahottomasti. Hyvä silti, että vähän kärvistelit tässä välissä, kun et jaksanu tsempata kokeisiin ;)

Ei vaan, ihanaa että ihmiset uskaltaa tehdä tommosia valintoja. Ei kaikki jaksa, uskalla tai oikeesti VIITTI! Oo ylypee ittestäs.

Juliana kirjoitti...

Kiitos! Ja kyseessä on Helsingin yliopistoon kansantaloustiede. Kait se sitten pitää oikeasti taas opetella ne derivaatat ;)

Meikäläisen tapauksessa oon vaihtanut elämänsuuntaa nyt niin monta kertaa, että epäilemättä joku vetää ruksin seinään siinä vaiheessa kun vihdoin löydän sen oman juttuni ja lakkaan sinkoilemasta eri suuntiin. Ehkä se on sit tää liikunta...

Laura kirjoitti...

Congrats vielä uudestaan :)

Kansantaloustiede, uuh, kuulostaa.. Hmm.. mielenkiintoselta?

Derivaatat on kyllä kivoja, osaankohan ittekään enää :)

Juliana kirjoitti...

Laura: hah joo, et oo ollut ihan ainoa, joka ei ymmärrä kansantaloustieteen mielenkiintoa. Yks kauppiksessa ollut kaverini kommentoi mun pääsyä puhelimessa jotensakin näin: "Joo, kai mä nyt sit oikeasti oon sun puolestas onnellinen, mut oikeasti - se kansis on kyllä ihan kamalaa" :D

Suvi kirjoitti...

Ihan turhaan surit pääsykokeiden jälkeen. Onnittelut :)