Väsymyksestä huolimatta kiskoin itseni lenkille, kun maailmalta palannut veli sitä ehdotti. Kiva, kun joku joskus kiskoo näin lenkille! Vaikka velipoika on perhanan paljon paremmassa kunnossa kun meikäläinen, uskaltauduin mukaan lupauksella, että mennään sitä tahtia mitä minä jaksan.
Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun juoksin jonkun kanssa. Olin alkuun vähän epäileväinen, että mitenhän se sujuu, kun olen nauttinut nimenomaan siitä fiiliksestä, että on aikaa ja ehtii miettiä sitä omaa tuntumaa. Toisaalta nyt kun vedettiin pidempi lenkki (mulle elämäni pisin rupeama - 1,5 tuntia jeejeeejee!) niin oli ehkä vaan hyväksi kun saattoi höpöttää koko matkan ja olla niin välittämättä ajatuksista. Ei tullut missään välissä sitä "ou nou nyt mä oon juossut jo tunnin kyllä varmaan tässä kohti pitäis ruveta jo väsyttämään". Kyllä sen selvästi huomasi, että viimeiset 30 min meni selvästi vaikeammin ja varmasti korkeammilla sykkeillä, mutta tulipa nyt ainakin kertakaikkiaan todistettua itselle että jaksan minä jo ihan kunnon lenkin nykyään.
Matka (12 km) ei nyt ehkä ihan päätä huimannut, mutta ilma oli kiva, fiilis oli kiva ja seura oli kivaa - ja tulipa taas nykäistyä juokseminen uudelle tuntiluvulle, joten kaikenkaikkiaan hyvä juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti