No, ratsastustunti olisi muutenkin varmaan jäänyt keskiviikon superfiilisten vuoksi vertailussa kakkoseksi, mutta nyt vertailu taisi olla erityisen epäreilua. Mulla oli paritunti, jonka teema keskittyi istuntaan tällä kertaa. Tunnin aluksi oli aivan käsittämätön helle (ope oli mitannut aiemmin päällä kentällä n.42 C...) ja hevoset liikkuivat ihan tosi nihkeästi. Kaiken hyvän lisäksi mun ukkospäänsärky alkoi oireilla jo töissä ja kun pääsin tallille, päässä viilteli ihan kunnolla... Toi on jännä juttu toi ukkospäänsärky, että mikä sen sitten aiheuttaa. Mä olen jotenkin tulkinnut niin, että ilmassa on matalapainetta tai jotain muuta tosi ahdistavaa ja se saa pään oireilemaan. Mutta 100% varmuudella jos on ukkosta, niin päätä särkee. Eikä sen tarvitse siis realisoitua oikeaan salamointiin vaan riittää, että on "ukkosta ilmassa". No, yksi poikkeus tästä on. Viime talvena oli joskus marraskuun tienoolla se oikea lumimyrskysunnuntai, jolloin yhtäkkiä illalla alkoi salamoida. Sitä mä en tuntenut etukäteen. Että siis ehkä 98% varmuudella voi vain sanoa ;)
No, takaisin tuntiin. Ei tehty mitään ihmeellisempiä kuvioita, mutta mentiin paljon kaikkia askellajeja. Menin siis samalla isolla tammalla (joka on ihana!) kuin viime maanantainakin. Mutta tunti ei vain sujunut. En saanut hevosta eteen, vaikka parhaani yritin. Aina hetkittäin se kyllä liikkui ihan mukavasti, mutta sitten loppui liike ja multa istunta. Prrrrrrhana. Se hevonen on niin upea, kun sen saa kulkemaan, mutta nyt ei irronnut rentoutta&joustavuutta kuin vasemmassa laukassa. Tietysti oli kyllä kuumakin ja mäkin olin ihan naatti niistä viikonlopun juoksemisista, eikä se päänsärky varmaan auttanut ihan kamalasti sitä asiaa. Mutta silti. Kun joku asia on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana - niin kuin koen, että tää ratsastus just nyt on - niin turhauttaa ihan älyttömästi. Välillä tulee ihan superpäiviä ja sit on just näitä kun ei vaan suju. No, ens viikolla onkin oikea superputki: neljänä päivänä ratsastusta. Satsataan kunto sinne sit ;)
Kun oltiin jo tekemässä loppuraveja hevosten kanssa, se ukkonen sitten löi päälle - tai oikeammin salamat pysyivät järven toisella puolella, mutta sade ylsi kentälle asti. Ja ylsi aika isosti.
Vitsi kun kamera olisi ollut kädessä siinä vaiheessa kun vein tamman takaisin talliin. Uusi varsa oli nimittäin myös laitumella ja sai ensimmäistä kertaa elämässään fiilistellä sadetta. Sillä oli niin kerrassan muikea ilme, kun se yritti päästä pakoon pisaroilta mm. peruuttamalla mammansa vatsan alle... Se on ihana!
Puoli tuntia myöhemmin kun olin saanut tamman ja varusteet hoidettua paikoilleen, se oli nähtävästi jo alistunut kohtaloonsa. Ei se nyt ihan tyytyväiseltä vieläkään näyttänyt - mutta ei näyttänyt se mammakaan... The world is a sticky place sometimes, little one. Mutta kyllä se siitä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti