Voi Coca-cola, elämäni ensirakkaus! Valittaen todettakoon, että meidän kahden suhde on nyt ohi. Over and done with. Förbi. Mutta älä ole pahoillasi, ei se johdu sinusta - vaan minusta. Sinä olet kaunis, ihana ja paras. Muotoilusi on upeaa ja olet selvästi muidenkin suosiossa (ainakin jos katsoo, millä tahdilla sedät joutuvat sitä lastaamaan hyllyille lähimarketissa...). Mulla on nyt vaan tällainen vaihe, että pitää koittaa pitää huolta itsestään vähän paremmin kuin ennen. Ja valitettavasti sinä et siihen kuvioon nyt kuulu. Siispä bye bye ja ha det kiva!
Mulla ja Cociksella on ollut aiemmin... no, sanotaanko läheinen suhde. Intensiivinen. Läheisriippuvainen. Maaninen. Onhan noita, sanoja. Mutta koska oon löytänyt elämästäni asioita, joita en voi muuttaa ja joihin en osaa vielä ihan suhtautuakaan, pitää koittaa ratkaista tästä alta niitä, mille tiedän voivani jotain. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä terveelliset elämäntavat. Niin kuin nyt ei hyvänen aika joka ikinen Suomessa asunut nuorehko henkilö olisi saanut jo lastentarhassa suut ja silmät täyteen erilaista terveysvalistusta. Ja silti mä en oo oikeastaan lotkauttanut evääkään tehdäksen asiat itselleni paremmiksi, vaan aika suvereenisti luottanut siihen, että kyllä se kroppa siellä itsekseen pärjäilee, tekipä mitä tahansa (tai lähinnä jättipä tekemättä...).
No, sille on nyt pian 28 vuotta syötetty roskaruokaa ja cocista, eikä ole kyllä siitä huolimatta liikutettu viime vuosina ihan hirveän säännöllisesti. Mulla ei ennen tätä ole oikeastaan koskaan ole ollut mitään intoa liikkua. Ennen kaverit pitivät huolta siitä, että liikuin (mentiin tallille ja kouluun pyörällä kesäisin, käytiin kävelemässä jne.). Mutta sitten tuli opiskeluaika ja niin kävi, että elämä staattistui ihan tosi paljon. Ja sitten tuli töihin meno ja niin kävi, että elämä staattistui vielä siitäkin, vaikka ei olisi voinut kuvitella sen olevan mahdollista. Never say never.
Aika monta vuotta sitä pystyikin olemaan paikallaan, oikeastaan se on tosi yllättävää... Ja kun kehonsa unohtaa, niin sen takaisin käyntiin saaminen ei näemmä ole mitenkään erityisen iisiä. Ja mä olen sentään alle 30!! En halua edes ajatella, mitä olisi käynyt jos olisin pistänyt odotellen vielä pari vuotta lisää....
Ja sitä paitsi:
No they don't. Not in these parts. Mä saan siitä vieroitusoireita, mun verensokerin heilahtelu tekee mut ärtyisäksi ja ennen kaikkea tuo musta, kupliva kulta pistää aina koko metabolian ihan sekaisin. Joten se on loppu nyt. Se on nyt se mainostettu seuraava steppi tämän liikunnan jälkeen näiden terveempien elämäntapojen opiskelussa.Ei se kyllä ihan helposti käy, koska se Cocis on ollut aika lailla kaikki kaikessa - energian lähde, lohtu ja palkinto ihanassa, suloisessa combossa. Mutta ei enää. Nyt pitää keksiä sitten jotain muuta. Liekö siinä syy, miksi olen töissä vetänyt tällä viikolla keskimäärin 6 kuppia teetä päivän aikana... (tosin nyt loppuu kyllä se teen kittaaminenkin, koska sekin vaikuttaa estävästi raudan imeytymiseen - tätäkään en ole tiennyt, ennen kuin farmaseutti eilen oston yhteydessä valisti).
Cociskuvat täältä, paitsi arvatkaa mikä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti