Walk down on the memory lane

Käytiin pari viikkoa takaperin parhaan kaverini kanssa muistelemassa menneitä Kaupin ratsastuskoululla, jossa aloitin ratsastusurani ihan pienenä. No, ilmeisesti kai talli on virallisesti nykyään Tavelan Ratsastuskoulu, koskapa se muutti Kaupista jo joskus 90-luvun lopulla ja sijaitsee siis Kangasalla Tavelan tilalla. Mutta mulle se on silti aina Kaupin ratsastuskoulu - selvää tätiytymistä näkyvissä :)


Voin täydestä sydämestäni sanoa, että se oli ja on näihin päiviin asti mulle se rakkain talli. Siellä oli kivat opet, kivat ponit (joista kasvoin ulos jo vuodessa, kiitos mutanttigeenieni) ja kivat hevoset. Kun menin yläasteelle, sain ensimmäisen hoitohevoseni ja voi taivas sitä puunauksen ja huolenpidon määrää, jota voi yhteen hevoseen kuluttaa! Hevonen oli muistaakseni joku vanha ranskalainen kenttähevonen - sillä oli joku älypää ranskanmaalla katkonut nenäluun Hackamoreilla, koska hevonen "vähän" kuumi esteillä - ja oltuaan pari vuotta Suomessa yksityishevosena, se siirtyi ratsastuskoulun omistukseen. Kyllä se kuumi siellä edelleen, joten se meni vain vähän edistyneemmillä ratsastajilla ja taisi tehdä vähintään yhden voltin esteillä tai maastossa joka kesä. Mutta mä rakastin sitä eläintä ihan rajatta silloin, vaikka siitä ehkä viimeisinä lukiovuosina sitten kasvoinkin ulos. Sääli, koska se oli tosi hieno hevonen :( RIP, Nigeria.


Mutta Kaupissa oli ihanaa, koska siellä sai ratsastajanalku tehdä muutakin kuin vain kiivetä selkään, ratsastaa sen hikisen tunnin ja kiivetä alas: siellä hoidettiin hevosia, vietiin ne laitumelle, käytiin syöttelemässä niitä, kuljetettiin kesän alussa kesäpaikkaan, uitettiin, vikellettiin, mentiin joulukulkueessa, laukattiin sänkipelloilla ja tehtiin erilaisia maasto-aktiviteetteja. En tiedä missä nykynuoriso ehtii ne hevosmiestaidot hankkia, kun moni talli on niin kovin "tuotteistettu" nykyään. Tai ehkä mun mielikuva on vain vääristynyt niiden pääkaupunkiseudun tallien vuoksi, joissa olen käynyt kokeilemassa. Kaupissa sai ainakin hyvän perehdytyksen hevosten luonteeseen - ja se on edelleen melkein ainoa niistä talleista, joka pitää hevoset suurena laumana laitumella. Ei sillä, että tuo nyt itsessään olisi mitenkään aina toivottava juttu, mutta musta on hienoa, että jossain saa nähdä hevosia isona joukkona ja voi seurata niiden laumaelämää. Ymmärrän kyllä sen, että hienot hevoset telovat toisiaan enemmän siellä laumassa, mutta on vähän huvittavaa nähdä välillä isoja talleja, joissa on rivi ahtaita tarhoja ja hevoset maksimissaan 2 tai 3 porukoissa niissä, kun tilaa voisi hyödyntää laajemminkin.


Noh, lähtipä taas tilityksen puolelle. Se, mitä halusin siis sanoa vielä Kaupista on se, että omistajat (samat kuin nykyisin) saavat kyllä kaiken kunnian, koska jaksoivat meitä tavallisia tuntilaisia olla kuskaamassa milloin mihinkin kisoihin - lähiseudulla ja kauemmas. Ja jaksoivat aina selittää asiat, miljoonaan kertaan tarvittaessa. Sama näkyi nyt, kun menimme käymään - esiteltiin niin vanhaa kuin uuttakin tallia (siinä kilometrin päässä). Hienot olivat ;)

Muistan, miten iso juttu pienenä se tallin Kangasalle muuttaminen oli; vaikka hevoset pysyivätkin samoina olivat tilat jotain ihan toista. Kivaa oli Kaupissakin, ja se oli lähellä mun kotia, eli sinne pääsi käden käänteessä. Mutta Tavelaan tultaessa lääniä oli yhtäkkiä joka suuntaan, oli sänkipeltoa, laidunta ja ennen kaikkea valtava maneesi! Ajattelin, että olisin muistanut väärin sen koon, mutta ei. Se on valtava edelleen, yksi isoimmista, joissa olen itse ratsastanut. No, kisoissa olen joskus käynyt Tampereen ratsastuskeskuksen isommalla puolella, mutta se on vaan jo niin massiivinen, ettei sitä edes tajua..)



Joka tapauksessa, oli kiva reissu! Ja toi mieleen rutkasti ihania muistoja. Tosin ihan kaikki muistot, joita ratsastuksen alkutaipaleeseen liittyy ei kyllä ole niin mukavia, mutta ne liittyvät joko a) mun jännittämiseen ja kisaprobleemeihin tai b) tallilla hilluneisiin muihin teineihin, jotka ottivat asiakseen kiusata. Siitä voisi purkautua enemmänkin (muistuttaa ihan niitä Merja Jalon Nea-kirjoja, joihin samaistuin ah niin koko sydämestäni joskus, että taisin tehdä tilanteesta vähän enemmänkin draamaa kuin oli oikeastaan tarpeellista), mutta jätetään se nyt välistä :)

Loppuun vielä kuva-arvoitus. Kuinka vanha on tämä hevonen?






...

...

...

Ja oikea vastaushan on: 36 vee. Ihan käsittämätön supermies tämä polleruuna (vaikka tosin tämän laskurin mukaan se on hädintuskin vasta kahdeksankymppinen ihmisten iässä... Ottaen huomioon, että useimmat nykypollet elävät 25-30 vuotta, on 36 musta loistosaavutus!)

Ja vanha se vaan jaksaa porskuttaa, oli laukkaamassa ensimmäisenä laitumen portille kun luuli saavansa ruokaa, mokoma. Muistan, että olen tällä mennyt parit kisatkin (ja se oli jo silloin muka vanha. Kyllä nää on perspektiivistä taas kiinni). Ihana vanha pappa!