Mun suokkikausi näemmä jatkuu loputtomiin - nyt oli vuorossa arvonsa tunteva suomenhevosruuna, joka oli sopivasti lähdössä eläkkeelle heti seuraavana päivänä. Olin siis viimeinen ratsastaja sen tuntipolleuran aikana. Otan osaa...
Hevonen on ihana, mutta jotenkin niin perinteinen suokki: kaikkeen hämmennykseen vastataan vauhdilla ja yrityksellä karata pois avuilta. Ruuna tuntui vielä järkyttävän jäykältä koko tunnin, vaikka opettaja koitti lohduttaa, että se oli edellisenä päivänä vielä jäykempi. Vaikka tunnilla tehtiin paljon töitä käynnissä, en saanut siltikään apuja läpi kunnolla. Oma tasapaino ei pysynyt ja käsi jäi vetämään, vaikka polle nimenomaan vaatisi herkkyyttä rentoutuakseen. Ärsytti lopputunnista, etten muistanut taaskaan rentouttaa kättä olkapäistä asti - se olisi voinut tehdä ihmeitä.
Mulla oli taas uusi ope, vaikutti hyvältä ja tunnilla jäi hyvin aikaa suorittaa kaikki tehtävät ja silti sai ratsastaa melko itsenäisesti. Harjoiteltiin C-merkin kouluohjelman kuvioita - paljon diagonaaleja, siirtymisiä ja voltteja siis. Ärsytti vaan, kun tunnilla oli joku kaima, enkä koskaan tiennyt kummalle opettaja niitä kommentteja lateli. Ja ärsytti vielä enemmän, kun en saanut sanotuksi sitä ääneen. Mikä ihme taas pidätteli, en ymmärrä? Ope ei varmaan olisi loukkaantunut tuollaisesta.
Mutta jatkoa ajatellen siis pitää löytää temppuvalikoimaan millä saadaan rentoutumaan tuollaiset hätähousut, joiden taivutus on vaikeaa. Yhtä aikaa pitäisi saada askel rennoksi ja pitemmäksi, mutta ilman että hevonen jää hynyttämään (niin kuin nyt) tai käsi jää kiinni (niin kuin nyt).
Silti kaikesta huolimatta mukava tunti. Summer makes all the difference, I guess.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti