Juokseminen on ihanaa!

Tenttiinluvun lomassa alkoi tuntua siltä, että nyt on ihan pakko mennä juoksemaan. Varmaan se kaikki karkki ja limsa, jota oon tässä vetänyt pääsykokeiden ja laskareiden ja tenttiinluvunlomassa avitti pikkuhippusen tuota fiilistä. Ja oon ajatellut niin, että koska mulle tulee niin hirveän harvoin oikeasti sellainen olo, että nyt haluan ulos liikkumaan, niin sitä pitää kuunnella kun se tulee.



Niinpä lähdin puoli kymmenen aikaan vielä kävelemään. Tai kävellä jaksoin noin 10 min, senkin ajan olin koko ajan kamera kädessä soheltamassa (sanon näin, koska yli puolet otoksista oli epätarkkoja. Vaikka nyt on ihanan valoisat kesäyöt, ei puoli kympiltä näemmä riitä ihan tarpeeksi valoa kummiskaan). No, ajattelin sitten, että jos kerran tekee mieli juosta, niin juostaan sitten niin kauan kunnes polvi sanoo au.

Juoksin 10 min ja odotin, että sanoisko se au. Ei sanonut, vaan kaikki tuntui tosi hyvältä. Pystyi ihan rauhassa katsomaan maisemia ja olin kerrankin muistanut ottaa Meizuni (mp3-soitin) mukaan ja annoin räyhämusiikin pauhata. Oikeastaan playlistilla oli 30 Seconds to Mars, alkuvaiheen tuotantoa, joka tänään kuulemani määritelmän mukaan on "jotain v***n emo-musaa". Googlettakaapa emo (nuorisokulttuurin alamuoto). Mä ainakin yllätyin, en edes tiennyt tuommoista olevan. Aina viisastuu.

No, juoksin toiset 10 min ja yritin kuulostella, että mitä mieltä polvi on nyt. Kyllä se "tuntui" koko lenkin, muttei sattunut. Niinpä päätin jatkaa eteenpäin, kun voimia tuntui olevan hyvin (varmaan kaikki sillä karkilla on ollut jotain vaikutusta kropan energiavarastojenkin täydentämiseen...). Tein jopa pari juoksupyrähdystä ja tuntui ihanalta lentää pitkin tietä. Sain ihanan mielikuvan jostain lapsuudesta, ennen teinivuosia (jolloin taisin lopettaa kaiken urheiluksi laskettavan - jostain syystä ratsastus ei ole koskaan ollut mulle urheilua, mikä ehkä selittää aika paljon). Silloin lapsena kun kasvuspurtti oli alkanut ja olin pelkkiä jalkoja, muistan miten juoksemiseen sai kunnon vipuvoimaa ja tuntui että jalat olisivat kantaneet minne vaan. Olin ihan unohtanut, että musta koskaan on edes tuntunut tuolta.

Ja kun olin jo niin pitkään juossut, niin ajattelin, että huitaisenpa nyt sitten vielä vähän. Ja yhteensä katsoin kellosta, että juoksin 30 min. Se ei varmaan ole iso juttu sellaiselle, joka juoksee säännöllisesti, mutta tällaiselle rapakuntoiselle aloittelijalle se on tosi iso asia. Oon aivan käsittämättömässä endorfiinihumalassa paraikaa ja tuntuu niin voittajasankarilta, ettei ole tosikaan.

Polvikin on ihan ok tuntuinen, täytyy nyt varmaan ottaa viikko taas vähän rauhallisemmin ja antaa sen palautua, mutta vitsit: Huippua!