Ihan turhaan huolehdin kesällä, etten pääse koskaan ratsastamaan - irtotuntimahdollisuuksia on mun tavallisillakin talleilla näemmä tarjolla koko ajan. Varasin taas toiselle tallille, jossa pääsin etukäteen taas kokeilemaan tallinomistajan pitämiä tunteja. Samainen henkilö tulee mulle sitten syksyllä opettajaksi, mikä on tavallaan ihan tosi hieno juttu, koska tunnit on vaativampia ja ohjeita sataa koko ajan - ja toisaalta tosi pelottavaa, koska tunnit on vaativampia ja ohjeita sataa koko ajan...
Eilinen tunti meni kuitenkin tosi hyvin, vaikka pieni angsti meinasikin tulla, kun näin tuntilistassa oman nimeni kohdalla taas Silakan, jolla menin silloin kun se juuri tallille oli tullut. Hevonen on siis oikein upea ja symppis hevonen ja on ehkä pienimuotoinen vääryys kutsua sitä Silakaksi. Mutta kun on kerran bloginimi annettu, niin pysyköön. Ehdin pikapikaa jutella opettajan kanssa ennen tunnin alkua edellisen kerran ongelmista ja siitä, miten vaikea mun oli Silakalla saada pidettyä tasapainoa ja liikettä yllä.
Tunnin aiheena oli siirtymiset ja niitä tehtiin koko ajan liikkeessä: käynti-ravi-käynti ja ravi-laukka-ravi. Ope kehotti heti alkuun mua lyhentämään parilla reiällä jalustimia, mikä oikeastaan tuntui olevan avain koko hevosen ymmärtämiseen: tasapaino pysyi paljon paremmin ja pohkeen sai kiinni sen kapeisiin kylkiin tiiviimmin. Muutenkin huomasin, miten älyttömästi hevonen olisi tarvinnut pohjetukea - mun pitää oikeasti mennä punttiksille, että saan lähentäjiin kylliksi voimaa. Sillä on niin valtavan iso liike, että opettajan piti useaan otteeseen kehoittaa lisäämään tempoa, koska liikkeen holtittomuus hirvitti mua ja vähän kropalla jäin pidättämään. Samoin mun piti pidentää ohjia (!!), yleensä ne käskevät aina lyhentää ohjaa, nyt syynä oli se, että jännitin olkapäästä enkä päässyt niin lyhyellä ohjalla myötäämään liikettä.
Mutta ihme kyllä kun nämä kaksi asiaa, tempon ja käden rentouden, sai kohilleen, katosi eläimestä se holtittomuus ja tunti alkoi sujua. Toisaalta sitten jossain vaiheessa sain palautetta, että tuntumaa ei jäänyt enää ollenkaan vaan ratsastin liian löysin ohjin - mun on vaan niin äärimmäisen vaikea hakea se tuntuma itse, jos ei hevonen sitä mulle anna tai on yhtään epätasapainoinen. Kait senkin sitten oppii kokemuksen myötä. Nyt pidin tärkeämpänä pitää hevosen liikkeessä ja rentona ja keskityin siksi itse käden rentouteen vaikka se tapahtuikin sitten ohjan pidentymisenä.
Itse siirtymiset jäivät vähän epätasaisiksi, unohdan sieltä aina sen pohkeen varsinkin jos ollaan siirtymässä alaspäin ja polle kiihdyttelee valmiiksi. Samoin laukassa tuli palautetta, että piti ottaa kevyessä istunnassa - polle kun on vielä nuori eikä ihan "kestä" sitä kouluratsastajan lantiota. Eron huomasi kyllä eläimestä ihan heti: se rentoutui ja lakkasi ryntäilemästä ihan heti.
Tunnin lopuksi ope muistutti vielä siitä, että tuntuma oli aluksi liian kova ja sitten liian löysä, mutta antoi paljon positiivistakin palautetta siitä, että sain hevosen kulkemaan rentona ja että osasin muuttaa ratsastusta ohjeiden mukaan. Omakin fiilis on edelleen se, että itsenäisesti en osaa ratkoa kaikkia ongelmia, mutta jos saan hyviä vinkkejä osaan jo vähän muuttaa sitä ratsastustyyliä. Kyllä se tästä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti