Juu-u, nyt on taas tiistain suunnistussähläilyt taas täältä päivältä pulkassa. Ja hohhoijaa, olihan retki. Ajattelin jo, että tää suunnistuksen opettelu alkaisi käydä jo vähitellen helpommaksi, mutta ei.Löysin perille pienten kommellusten jälkeen ja nyt lähtökin löytyi vaivatta - se oli kartalla :) Uskaltauduin ottamaan emitin, huijaamalla itseäni - eli olin sitkeästi ajattelematta otanko tai enkö ja tungin vain tädille rahat kouraan ja kun emitti oli jo sitten kirjattu mun nimelle, ei auttanut oikein muu kuin lähteä se kourassa kohti maaliviivaa.
Eka rasti meni kivasti ja kartta näytti muutenkin aika hyvältä. Reitti oli selkeä ja rasteja vaan vähän - nyt vain kahdeksan verrattuna viime kerran kahteentoista! Maasto vaan osoittautui oikeaksi riesaksi. Anteeksi nyt vaan, Lahnuksen asukkaat, mutta teidän lähimaastot on silkkaa pöpelikköä ja oksaroskaa, ainakin nyt siellä missä ne suunnistusreitit meni. Osan matkaa kuljin kädet ylhäällä silmät puoliksi kiinni, että olisin välttynyt nokkostenpolttamilta tai oksienviuhdonnalta. Tulipa otettua oikein kunnon kontakti luontoon...
Kakkosrastillekin pääsin ihan hyvin (tosin löysin viimeisen rastin ennen sitä, mutta ymmärsin kyllä jo ennen sitä jääneeni vähän reitiltä sivuun). Mikä siinä on, että ei voi katsoa karttaa ennen kuin lähtee liikkeelle? Nytkin olisi ollut ihan hyvä reitti jos olisi vain katsonut kunnolla, sen sijaan piti taas rämpiä suoraan pahimpaan pöpelikköön.
Sama toistui kolmosrastille. Ennen sitä harhailin vartin ihan päämäärättömästi, vaikka siinä oli asutusta ja teitä. Menin jotenkin ihan sekaisin, vaikka siinä lähellä hiivin pitempään. No, löysin samalla seiskarastin, joten ei se ihan hukkaan mennyt ;) Vasta neloselta alkoi homma sujua, mikä oli huippujuttu, koska mieleen oli jo sitä kolmosta etsiessä hiipinyt ajatus luovuttamisesta. Se häipyi kummasti, kun rastit alkoivat taas löytyä... Loppumatka olikin sitten silkkaa laskettelua, kun osa oli jo etukäteen löydetty ja maastokin alkoi olla siinä vaiheessa niin tallattua, että polkuja pystyi kivasti seuraamaan ja rämpiminen väheni. Voimat vaan alkoivat olla lopussa, joten keskittymiskyky laski viimeisellä vartilla kuin lehmän häntä. Tein silti uuvahtamisesta ja kolmosen pummista huolimatta uuden rataenkkani, alle 1,5 h. Huisaa :)
Ensi viikolle muistutuksena, että pitää levätä enemmän ja keskittyä kartanlukuun, vaikka se tapahtuisi sitten vauhdin kustannuksella. Jos vaikka selviäisi radasta kerrankin niin, ettei hukkaa itseään kesken matkan ;)
Kuva täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti