Joo-o, sitä oltiin taas eilen suunnistamassa. Tällä kertaa rastit osuivat Serenaan ja mukana oli toinen kaveri, joka kiltisti suoraan lauantaisten Venlojen jälkeen jaksoi tulla mua opastamaan.
Serenan ympäristön maastot olivatkin ihan toisenlaisia kuin viime viikolla Latokaskessa. Nyt nähtiin järviä, hakkuuaukeita, ojia ja sellaista pöpelikköä ja jyrkännettä, että maalista katsottuna kauimmaisella rastilla alkoi jo vähän pelottaa, jaksaisiko ollenkaan maaliin. Epäilen, että niillä ei ole melkein kolmikymppisille suunnistajasankareille kotiinkuljetuspalveluita? Jos viimeksi sai kerran suunnan löydettyään aika helposti rämpiä rastilta toiselle, nyt joutui oikein urakalla ottamaan de-touria, kun poluilla oli kaatuneita puita vaikka millä mitalla.
Kivaa kuitenkin taas oli, vaikka kaveri joutui neuvomaan joka rastilla, koska joko a) en katsonut karttaan ja menin ihan väärään suuntaan tai b) katsoin karttaan enkä silti tiennyt mihin päin menin. Kaikki rastit silti löydettiin, vaikka kyllä taas saatiin melkein pari tuntia siellä puskassa kulumaan. Oli ainakin hyvää pakarareeniä, jos ei muuta - niillä jyrkänteillä piti oikein todella vähän kiivetäkin. Tätäkin rastia varten kiivettiin ylöspäin kaksi tuhottoman pitkältä tuntunutta märkää, sammaleista rinnettä. Rastin löytäminen ei ollutkaan enää sen jälkeen mikään vaikea juttu...
Toisaalta nyt oli mukavampaa se, että oltiin "enemmän erämaassa" (kyllä, oon kaupunkilaislapsi), eikä ollut koko ajan jonkun omakotitalon piha vastassa. Joku partiotupa ja pari muuta tönöä siellä näkyi, sekä tämä laituri, joka ehkä pitäisi laittaa kesäkuntoon ennen käyttöä. Tai toisaalta, ehkä se on kivakin niin, voi singota suoraan uimaan, eikä tartte poistua edes laiturilta - mikä innovaatio!
Ehdottomasti ei-niin-kiva puoli soisessa maastossa valtavien rankkasateiden jälkeen oli muta. Yhdessä ylämäessä kulki polku, joka oli enemmänkin semmoinen mutakouru kuin oikea polku. Siihen kun meni, niin jalat lipsuivat koko ajan ja tuntui todella sellaiselta yks ylös-kaks alas -meiningiltä. Oon joskus pienenä ollut isovanhempien kanssa Gotlannissa Peppi Pitkätossun talossa, missä oli just semmoiset portaat. Sama fiilis, Apua!
Ens viikolla pitäisi sitten uskaltaa ihan itse ekaa kertaa. En tiedä kyllä. Ehkä jätän iltarastit väliin ja suunnistan itse kiinteitä rasteja tässä lähimaastossa, kunnes on vähän varmempi olo. Mulla menee jo sen lähdön paikallistamiseen sieltä kartalta aina niin paljon aikaa, että tiedä mitä siitä solomenosta sitten tulisi. Vaan joku kertahan se on pakko sitten kokeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti