Alan luulla, että mulla on joku krooninen tapa juoda liian vähän, koska olen nyt touko-kesäkuussa herännyt parina yönä siihen, että mulla on ihan kamala jano. Ja normaalisti en herää sit koskaan. Muutenkin eilen oli kamalan tukkonen olo ja vähän huimasi, mikä jälkikäteen ajateltuna voisi olla myös nestehukan ongelma. (Nestehukka on muuten tyhmä sana, ihan kuin jostain lastenkirjasta). No, nyt oon sitten lipittänyt töissä vettä urakalla, ettei sama toistuis tänään suunnistusreeneissä.
Olin ajatellut herätä vähän aikaisemmin aamulla ja laittaa kaikki vanhan työn lopetusasiat kuntoon, ettei tarvitsisi niistä huomenna stressata, mutta kun kukkuu yön, on paha yrittää päästä ylös aikaisin. Musta olis tosi kiva olla semmoinen pirteä ja spontaani ihminen, jota ei yhtään kiusaa kun omat suunnitelmat menee uusiksi, vaan kun en ole. Varsinkin aamulla kaikki pienetkin vastoinkäymiset on ihan hillittömiä ongelmia.
Tajusin aamulla, että olen onnistunut hukkaamaan kakkospuhelimen SIM-kortin, mikä ei normitilanteessa olis ongelma eikä mikään, mutta kun palautan huomenna vanhan työpuhelimen, niin pitäisi pärjätä juuri sillä liittymällä seuraavat pari päivää. Elisan asiakaspalvelu on taas ihan huipussaan, 15 min jono ja siinäkin välissä joutuu kuuntelemaan jotain Nicke Lignelliä. No, se on auki 24 h, joten voin yrittää illemmalla sitten uudestaan.
Tää Daniel Powterin Bad Day tuntui kuitenkin aiheelliselta tänään:
Where is the moment we needed the most
You kick up the leaves and the magic is lost
You tell me your blue skies fade to grey
You tell me your passion's gone away
And I don't need no carryin' on
You stand in the line just to hit a new low
You're faking a smile with the coffee to go
You tell me your life's been way off line
You're falling to pieces everytime
And I don't need no carryin' on
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti