Hikitunti

Nyt siihen keskiviikon ratsastustuntiin.

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että kroppa on kyllä ollut tässä viime kuukauden aika kovilla ja joskus se sitten vaan väsähtää. Varsinkin jalat huusivat jo tunnin alussa armoa, kun ensin olin niitä sunnuntaina rääkännyt kovalla lenkillä, sitten maanantaina ratsastuksessa ja tiistaina suunnistusreissulla. Ei ne ole raukkaparat tottuneet tekemään tuolla lailla hommia...

Mietin vielä etukäteen ajaessani tallille, että sehän nyt vielä tästä puuttuisi, että saisin tunnille jonkun hevosen mallia iso ja raskas. Mr Murphy kävi taas kylässä, nimittäin lävähtihän sieltä tietysti juuri se isoin ja raskain. Jättitammalla on kokoa varmasti ainakin 175 cm sään kohdalla, ellei enemmänkin ja se on ihan tosi sympaattinen - siis varmasti lempparini tuolla tallilla - mutta hitsi että pitää kuluttaa energiaa ennen kuin se alkaa liikkumaan itsekseen. Pitäisi alkaa harjoittelemaan kannuksilla, mutta olen yrittänyt vältellä niitä koska mun pohje heiluu vielä niin paljon ja varpaat tykkäävät kääntyä ulospäin -> ei kovin kivaa hevosparalle, jonka kyljet joutuisivat kaiken tuon kestämään.

Tänäänkin mentiin alkuverkka - toinen kierros - lyhyt kävely - toinen kierros -loppuverkkamallilla. Toi on kyllä pirullinen, tosi pirullinen - pitäisi saada se hevonen kulkemaan ensin yhteen suuntaan hyvin ja sit melkein kylmiltään otetaan seuraava käsittelyyn (puhumattakaan siitä, että ratsastajan oma jäykkyys ja vinous vaan korostuu tuossa, kun ei pääse välillä huilaamaan helpommalle puolelle). Toisaalta hevosen lihaksiston kannalta se varmaan on ihan hyvä, pääsee kunnolla venyttämään ja tasapainottamaan liikettä (no, ainakin se kukakekä osaa).

Nyt oli ohjelmassa ympyrätyöskentelyä, jossa yksi puolikas mentiin pohkeenväistöä kahdessa osassa ja toinen puoli laukkaa. Meitä oli vain neljä tunnilla ja mentiin sitten yhdellä isolla keskiympyrällä, jonka olis voinut kuvitella olevan helppoa vaan ei ollut: yhden hevonen kipitti ihan hullua vauhtia rundia, yhden ei laukannut, yhden askel on niin pieni että sen sipsuttavat kaviot vei sitä etanamatelua eteenpäin. Tamman pollen askel voi joskus olla jättimäinen kun sen moottorin saa kunnolla käyntiin, mutta nyt oltiin enempi laiskannihkeällä tuulella, eli pikemminkin saatiin koko ajan kehoituksia ratsastaa enemmän eteen. Mietin selässä monta kertaa, että millä ihmeen lihaksilla... Ei ole kyllä nämä mun urheiluharrastukset vaikuttaneet lihasvoimaan lainkaan, sitä varmaan pitäis punttiksella reenata.

Tamma oli aluksi ihan älyttömän laiska ja koko alkuverkka menikin ikävästi melkein potkiessa ja tikuttaessa. Oikeastaan liike parani vasta siinä vaiheessa, kun alettiin tekemään kunnolla taivutuksia. Tammalla on käytössään taas vaihteeksi kuolaimettomat suitset, joilla en osaa ratsastaa ollenkaan, koska en vaan tajua että mitenniin mun pitää muka ratsastaa ihan samalla lailla kuolaimilla kuin ilman?? Esim. se käden ravistelu, mä ymmärrän kyllä että sen idea on pitää se tuntuma elävänä ettei hevonen pure kiinni tai koe epämiellyttävää vetoa koko ajan, mutta jos se paine tulee kuolaimettomassa (tässä versiossa, on siis erilainen kuin hackamore, jota oon ennen käyttänyt) posken alle, niin miten ihmeessä se muka toimii samalla lailla. Vaan eipä auta urputtaa, koska hevonen vastasi vain silloin kun sitä ratsasti juuri niin: tosi vahva ulko-ohja ja sitten sisäohjalla irrottelua. Ehkä sitä rajoittaa siinä samalla lailla hevosen asentoa kuin kuolaimillakin ja se vastaa enemmän siihen asentoon?

Väistöt sujuivat aivan kökösti, sain kuulla kunniani molempiin suuntiin mentäessä ulkokädestä, joka vaelsi sitkeästi aina sisäpuolelle. Tästä ope on alkanut muistutella samalla kuin liian pitkästä ohjasta ja kädestä, joka ei "ajattele eteen". Ei ne ajattele mihinkään päin, argh!!! Mä olen niin epäsynkassa kroppani kanssa, että puolet ajasta mulla ei oo mitään käsitystä, mitä siellä oikein tapahtuu. Mutta sama juttu kävi kun maanantaina: kun sai ulko-ohjan kunnolla käteen, istunta tiivistyi ja kun vielä muisti rentouttaa lantion (jäin miettimään, että johtuuko mun jäykistely siitä että kompensoin sitä notkoselkää?), niin a vot - heppa alkoi taas kulkea ja muistin miten paljon siitä tykkään ja miksi.

Se on kyllä vaan yksi maailman parhaista fiiliksistä, kun ratsastettavana on hieno, iso hevonen ja asiat vihdoin alkavat loksahtaa kohdilleen. Viimeiset 15 min tunnista oli ihan mahtavia, vaikka loppuverkkaan ei mitään energiaa sitten riittänytkään... Nautitaan kummiskiin siitä huippufiiliksestä, eikä keskitytä tuollaisiin epäolennaisuuksiin :)