Tänään oli viimeinen päivä tässä työpaikassa. Laskin, että olen elämässäni vaihtanut työyhteisöä 18 kertaa, mikä tuntuu aika käsittämättömältä. Eikä lähtö siltikään ole yhtään sen helpompi juttu, vaan aina se kirpasee. Työyhteistö on mulle tosi tärkeä osa työtä ja ihmisiin kiintyy neljässäkin kuukaudessa kovin, varsinkin jos vaikeat ajan heittävät ihmisiä enemmän yhteen, niin kuin nyt.
Lähtöön liittyy myös aina se muutoksen pelko ja odotus. Tavallaan muutos on hyvästä ja sitä voi perustella, miten tässä vaiheessa se vaan oli paras ratkaisu. Mun on kuitenkin hirveän vaikea tehdä mitään päätöksiä ilman, että jäisin kokonaan jossittelematta jälkikäteen. Tai jossittelen oikeastaan siinä vaiheessa, ennen kuin päätöksen seuraukset eivät ole vielä kunnolla toteutuneet ja sopeudun kun tilanne tulee eteen. On tässä ainakin tätä uuteen sopeutumista tullut harjoiteltua. Jännää vaan, kun monet mullekin aina sanovat, että kyllä sä olet rohkea, kun uskallat taas tehdä jotain uutta. Tietäisivät kuinka paljon pelottaa ja epäilyttää muuttaa taas koko kuvio, tai toisaalta miten kamalalta tuntuu jos ei tee mitään tilanteelle silloin kun tietää, että nyt pitää jatkaa eteenpäin. Mulle ei ehkä ole tässä maailmassa mitään lokeroa, mutta eteenpäin pitää silti jatkaa.
Tämä ja viime viikko on ollut oikein sellaista lähdön odottelua ja siihen valmistautumista. Viimeinen perjantaipulla, viimeinen työmatkan kävely (josta kuvat on otettu), viimeinen projekti, viimeinen kahvitunti. Ihmisiä katsoo uusin silmin, kun heille pitää sanoa näkemiin. Paljon tuli tästäkin projektista opittua ja vaikka fiilis on hyvä jatkaa eteenpäin, jää sellainen haikeansekainen fiilis, että nyt sitten taas tämä osa elämää on takana ja johonkin uuteen jatketaan. Pitää luottaa siihen, että jotain hienoa tulee taas eteen. Ja että kaikki tämän puolentoista vuoden aikana kohtaamani ihanat ihmiset ovat jättäneet paljon kivoja muistoja ja opettaneet omalta osaltaan jotain. Kiitokset ja hyvää jatkoa kaikille heille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti