Juoksufiilisten vuoristorataa

Ohhoh.

Oon aikaisemminkin huomannut, että mulla kaikki fyysinen palaa ennemmin tai myöhemmin henkiseen, josta tulee sitten stoppi sille fyysiselle. Siis ihan kaikki. Näin joskus sellaisen unenkin, jossa yritin ihan hirveästi päästä liikkumaan eteenpäin ja työnsin ja työnsin ja työnsin enkä silti päässyt liikkumaan kuin taaksepäin. Ennen kuin katsoin taakseni ja huomasin, että mun vyötärölläni oli jättimäinen kuminauha, joka oli sidottu sellaiseen paaluun. Taistelin siis itse itseäni vastaan. (Ja joo, ei tartte tulla kertomaan, että setä Freudilla olis kivaa tuon unen kanssa...)

Tänään istuin kotona ja "luin tenttiin" eli lähinnä kävin pään sisällä nonstop eipäs-juupas-kissanhännänvetoa siitä, että menenkö huomisaamun tenttiin vai en. En tiedä vieläkään. Mutta sitä miettiessäni ehdin vetää erinäisen määrän karkkia ja puoli pulloa coca-colaa, mikä on tietty yksi tapa käsitellä turhautumista. Kun ilma ulkona vähän jäähtyi, sain vihdoin lähdettyä lenkille, joka tuntui tällä kertaa heti ensi askeleesta hyvältä ratkaisulta. Takareidet kyllä vähän kinnasivat ilmeisesti eilisen afrotanssin jäljiltä, mutta vertyivät aika pian.

Vedin 7 km lenkin siten, että kävelin 10 min - juoksin 30 min ja kävelin kotiin loput 20 min. Kävely ja ekat 10 min juoksusta meni hyvin, etten jopa sanoisi että loistavasti. Ehdin matkalla siinä alkuverkan aikana miettiä, miten monta kertaa oon aikaisemmin yrittänyt käydä juoksemassa ja lopettanut siihen pariin ensimmäiseen minuuttiin kun lähtee pikkasen liian kovaa liikkeelle ja tuntuu, että kroppa kuolee heti. Kun jos vaan sitkeästi jatkaa siitä pari minuuttia lisää, niin kohta tuntuu jo siltä että tätä juoksuahan voisi tehdä vaikka loppuillan ilman, että se nyt sen kummemmin rasittaisi. En ole vaan koskaan ennen tätä uskaltanut puskea kunnolla sen rajan yli, tai ehkä oikea termi on hiipiä? Jatkaa ilman, että heti käy päässään läpi mussutusta siitä, miten tämänkin suorituksen sitä nyt pilaa ja ettei tästä tule yhtään mitään ei yhtään mitään ei kannata edes yrittää mene kotiin vaan ja syö vähän lisää karkkia.

Tunnistan tuon rajan edelleen, koska juuri siitä kohtaa alkaa se Hyvä Fiilis tuon juoksun suhteen. Ja koska ihminen on tyhmä ja oppii näemmä vaan virheistään, niin sitten pitää heti sortua kakkosmokaan ja juosta liian kovaa. Ekat 10 min sujui tänäänkin ihanasti, leijuen, ja sen jälkeen sitten ei todellakaan. Alkoi sattua polveen, pisti kylkeen, jopa vatsassa tuntui pahalta (epäilemättä se karkkipussi kertoi, ettei tykännyt pomppivasta kyydistä). Kunto on ilmeisesti noussut sen verran, että hengästyminen ei ole enää se, mikä tulee kovasta vauhdista ensimmäisenä vastaan vaan muut oireet. En ole vielä niin sinut tän homman kanssa, että tunnistaisin ilman sitä hengästymistä sen liian kovan vauhdin tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. No, sitä pitää nyt sitten vain opetella.

Hidastin vauhtia ja purin hammasta seuraavat 5 min, mutten lopettanut juoksua. Taas oltiin uudella rajalla ja mieli huuteli vaikka mitä ilkeyksiä. Itketti ja oli suoraan sanottua ihan p***a fiilis. Mutta sitten ykskaks se vaan taas helpotti ja askel kulki helposti ja kevyesti. En vaan tajua.

Hyvän fiiliksen tullen saattoi sitten kuulostella oloa ja totesin, että polvikin pysyi vielä kyydissä, vaikka ilmoittelikin aina silloin tällöin itsestään. 20 min juoksun kohdalla tuli ihmeellinen lämpöhiki - se vaan hulmahti yhtäkkiä yli ja tunsin kuinka puna nousi päälaelle asti. Ihme juttu, koska siinä vaiheessa voin vaikka vannoa, etten tehnyt mitään ihmeellistä vaan menin ihan tasaisella tempolla eteenpäin. Ei se juoksuun muuten vaikuttanut kyllä mitenkään.

Päätin lisätä lenkkiin yhden kilsan ekstraa, kun olinkin juossut nopeammin kuin ajattelin. Vedin vielä ihan loppumetreistä 5x50m nopeammat vedot siellä välissä, eli suomeksi joka toinen lyhtypylvään väli nopeasti ja joka toinen tavallisesti. Viimeinen nopea tuntui kyllä aika pahalta, ilmeisesti ei ihan palautunut siinä 50 m hitaamman juoksun aikana kuitenkaan tarpeeksi.

Yritin fiilistellä juoksuasentoakin matkalla. Totesin samaa kuin eilisessä tai chi-sessiossa: mun yläkropan oikea puoli yrittää hyökätä vasemman kimppuun. Oikea olkapää ja hartia jää jatkuvasti jännittyneiksi, jos en oikein erityisesti keskity niihin. Ja lisäksi jäin miettimään, että ei musta kyllä näytä siltä, että oikea jalka olis jotenkin pronatoinut askeleessa sisäänpäin. Kävellessä ainakin se menee helposti melkein toisinpäin. Ehkä ongelma onkin enemmän lonkassa tai ehkä käännän jotenkin polvea eri suuntaan kuin varpaita? Täytyy jatkaa seurantaa.

Vaikka meni fiilikset vähän ylössunalas tänään, niin sainpa kuitenkin taas lähdettyä lenkille, mikä on pidettävä aina jonkinlaisena voittona :)